Donald Trumpin ensimmäinen vuosi Yhdysvaltain presidenttinä täyttyy tänään.
Trumpin valinta presidentiksi vuosi sitten synnytti useita mielenosoituksia ympäri Yhdysvaltoja. Tuolloin naisten marsseja järjestettiin yli 600 paikassa ympäri maailman. Myös Suomessa järjestettiin marssi.
71-vuotiaan Trumpin ensimmäinen vuosi on ollut värikäs. Hän ilmoitti muun muassa, että Yhdysvallat aikoo vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta ja tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Lisäksi on epäilty, että hänen presidentinkampanjallaan on ollut laittomia yhteyksiä venäläisiin tahoihin.
Mielenosoituksia odotetaan myös Trumpin vuosipäivänä, kertovat yhdysvaltalaismediat. BBC:n videolla on kartta, josta löytyy suunnitellut mielenosoitukset.
BBC kysyy tviitillään, että nähdäänkö samanlaisia mielenosoituksia tänäkin vuonna.
CNN:n tekemän kyselyn mukaan vain 40 prosenttia hyväksyy Donald Trumpin toiminnan presidenttinä. Trumpin saama hyväksyntä on korkeimmillaan sitten viime syyskuun. Muihin presidentteihin verrattuna yhdysvaltalaisten tyytyväisyys on alhainen. Kyselyyn vastanneista 55 prosenttia ilmoitti, ettei hyväksy Trumpin toimintaa presidenttinä.
Lue lisää
Tänään naiset marssivat Donald Trumpia vastaan – mielenosoitus myös Suomessa
_Päivitetty klo 3.20. Korjattu tietoa Suomen marssista. _