Yhdysvaltojen liittovaltion hallinnon sulkeminen näytti perjantaina yhä todennäköisemmältä, koska sitkeän budjettikiistan ratkaisussa ei ole edistytty.

Edustajainhuoneen aiemmin hyväksymä väliaikaisratkaisu pitäisi hallinnon pyörät pyörimässä helmikuun puoliväliin, mutta senaatin ei uskottu hyväksyvän sitä. Republikaanit eivät saa budjettiratkaisua hyväksyttyä yksin, vaan tarvitsevat senaatissa ainakin kymmenkunta demokraattiääntä.

Presidentti Donald Trump on kutsunut demokraattien senaattiryhmän johtajan Chuck Schumerin neuvotteluihin.

Hallinto sulkeutuu puoliltaöin lauantain vastaisena yönä, jos ratkaisua ei synny siihen mennessä. Sovun esteenä on ennen kaikkea ollut kiista Daca-siirtolaisuusohjelmasta, joka on sallinut noin 800 000 lapsen laittomasti maahan tulleen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Trumpin hallinto haluaa lakkauttaa ohjelman.

Liittovaltion hallinto on suljettu neljä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Viimeksi näin kävi vuonna 2013, jolloin liittovaltio lomautti yli 800 000 ihmistä ilman palkkaa.