Vihreä liitto
Näytetään 1–12 / 12
Analyysi: Uusi vaalialuemalli voisi tuoda järisyttäviä muutoksia Satakunnan vaalituloksiin
Yle sai haltuunsa luonnoksen tulevaisuuden vaalialueista. Satakunta ja Varsinais-Suomi voivat muodostaa yhteisen vaalialueen eduskuntavaaleissa 2031.
Analyysi: Vasemmistopuolueiden yhteinen hallitus on näillä luvuilla etäinen ajatus
SDP, vasemmistoliitto ja vihreät kisaavat punavihreiden kannatuksesta. Tämä näkyy myös käännytyslain käsittelyssä, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Analyysi: Vihreät putosi kannatuskuoppaan – puoluekokouksen kannabis-liputus ei lisännyt suosiota
Maria Ohisalon puheenjohtajakaudella vihreiden kannatuksesta on sulanut lähes kolmannes. Alle kymmenen prosentin lukemia vihreille mitattiin viimeksi ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja.
Sanna Marin nousee viikon kuluttua SDP:n johtoon, mutta takaako se demareille hyvät ajat? Lue 8 asiaa, joita Marin saa toivoa tai pelätä
Tutkijat ennakoivat, että Sanna Marinin koetinkiveksi voivat koitua koronaepidemian lisäksi työmarkkinakiistat.
Kiireisen äänestäjän opas: Tästä eduskuntavaaleissa on kyse
Ensi sunnuntaina suomalaiset valitsevat uuden eduskunnan. Eli siis minkä? Ja mitä sitten tapahtuu?
Pekka Haavisto pelastaa vaalit, mutta kuka johtaa vihreitä vaalien jälkeen? Tällainen puolue on suurten sarjaan pyrkivä vihreät
Puoluejohtaja Pekka Haavisto on tänään Ylen puheenjohtajatentissä Areenassa ja TV1:ssä klo 21.
Vihreillä on ollut kivinen tie Pohjanmaalla – "Meitä ei aina ole otettu aivan vakavasti"
Vaasan vaalipiirin Vihreät kokoontuu viikonloppuna piirikokoukseen Seinäjoelle. Toiminnanjohtaja Suvi Syrjä myöntää, että pohjalaiset ottavat vihreät puolueena tosissaan vasta nyt.
Hus epäilee sote-aikataulua: Teoriassa mahdollista, käytännössä ei
Perustuslakivaliokunnan tämänpäiväinen sote-kritiikki oli odotettua, arvioi Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa.
"Niinistö haluaa pelikentälle maajoukkueena" – Kansan vahva tuki hyydyttäisi muut ehdokkaat, sanoo Jokisipilä
Sauli Niinistön irtiotto puolueista yllätti Markku Jokisipilän, joka vertasi toimintatapaa Kekkoseen ja Mannerheimiin.
Kuntavaalien tulos lyötiin lopullisesti lukkoon – vihreät nousi suurimmaksi myös Nokialla
Uudet valtuutetut aloittavat toimessaan kesäkuun alussa. Valtuutettujen toimikausi on 2017–2021.
Demari-Joensuun kaupunginosissa isoja eroja: vihreä Kanervala ja kokoomuslainen Linnunlahti
Kuntavaalien äänestyskäyttäytymisessä oli mielenkiintoisia eroavaisuuksia Pohjois-Karjalan pääkaupungissa.
Lähtisitkö poliittiselle iltalenkille? Äänestäjiä etsitään nyt kaikin mahdollisin keinoin
Vihreiden ehdokas kutsuu iltalenkille, vasemmistoliiton ehdokas järjestää rokkibileet ja kokoomuksen ehdokas jakaa ohransiemeniä. Tutustuimme kampanjointiin Helsingissä.