Vasemmistoliitto
Näytetään 1–7 / 7
Suomen kiinnittäminen EU:n talousnuukien joukkoon jakaa hallitusta – Li Andersson moittii Annika Saarikon puheita täysin epärealistisiksi
Anderssonin mukaan Saarikon vaatimusten toteuttaminen voisi sysätä Euroopan pitkään lamaan.
Hallituksen budjettiriihestä ei odoteta kevään kaltaista draamaa, mutta maatalouden päästöt hiertävät – seuraa ainakin näitä asioita
Hallitus kokoontuu aamupäivällä budjettiriiheen. Neuvotteluihin on varattu kaksi päivää, mutta keväinen, yli viikon mittaiseksi venynyt kehysriihi on vielä tuoreessa muistissa.
Ministeriksi nouseva Hanna Sarkkinen jatkaa vasemmistoliiton tiukkaa linjaa hallituksessa – “Työttömyysturvaa leikkaamalla ei luoda työpaikkoja”
Hallituksen pitäisi loppukaudesta tehdä päätöksiä, joilla se vahvistaa julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Sosiaali- ja terveysministeriksi nousevan Hanna Sarkkisen on vaikea hyväksyä päätöksiä, joilla leikataan työttömyysturvaa.
Ylen kysely: Keskustan ja RKP:n kansanedustajat haluavat kehysriihestä sopeutuspäätöksiä – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät: Ei leikkauslistoille
Oppositioedustajien mukaan odotukset on ladattu tämän kuun riiheen, eikä hallitus voi piiloutua koronaepidemian taakse.
Opetusministeri Li Andersson hallituksen avustajien määrän kasvusta: Virkamiehet uupuneita, näin varmistetaan poliittisen työn onnistuminen
Hallitusneuvotteluissa päätettiin, että hallituspuolueiden puheenjohtajat saavat sovitun määrän avustajia.
Oppositiolta kovaa kritiikkiä Orpon budjettia kohtaan – "Sellaista markkinointia, että totuus hämärtyy"
Opposition edustajat kantoivat huolta pienituloisten asemasta. Erityisesti kritiikin kohteeksi joutuivat perusturvan indeksien jäädytykset.
VM laski: Näin ensi vuoden budjetti vaikuttaa tuloeroihin – pienituloiset kärsivät, ylemmissä luokissa tulot kasvavat
Valtiovarainministeriö korostaa, että lukuihin tulee suhtautua suuntaa-antavina.