Trump
Näytetään 1–38 / 38
NYT: Trumpia varoitettu laajentamasta sotaa, koska Yhdysvalloilta loppuvat ohjukset
Israelilaistietojen mukaan Yhdysvallat on tuonut Lähi-itään lisää aseita hyökkäystä varten.
NYT: Nämä ovat vaihtoehdot, kun Trump pohtii Iranin sodan jatkamista
Yhdysvallat ja Israel saattavat käynnistää täysimittaiset sotatoimet jo ensi viikolla. Trump on kuitenkin tehnyt yhden myönnytyksen.
Iranissa tapahtui käänne, jota Trump ei halunnut: oppositio ja sortohallinto löysivät yhteisen vihollisen
Iranilainen rauhannobelisti pääsi vankilasta tutkijan mukaan siksi, että hallinnolla ei ole enää syytä pelätä häntä.
Analyysi: Trump suuttui Iranin sodan epäonnistumisesta EU:lle, ei Venäjälle
Venäjä on auttanut Irania iskuissa Yhdysvaltoja vastaan. Silti Trumpin kritiikki kohdistuu Eurooppaan. Ratkaiseva testi on lauantaina.
Israelin raju isku Libanoniin horjuttaa Trumpin ja Iranin huteraa tulitaukoa
Iranin mukaan Libanon kuului tulitaukosopimukseen, Trumpin ja Netanjahun mukaan ei. Iran aikoo pitää Hormuzinsalmen suljettuna Libanonin iskujen vuoksi.
Timo R. Stewartin kolumni: Johtajien räjäyttäminen ei ole oikotie vaikeiden poliittisten ongelmien ohi
Trumpin tavoitteet Iranin hyökkäykselle ovat hämmentävän epäselviä, mutta mikään sodan skenaario ei lupaa erityisen hyvää iranilaisille, Stewart pohtii.
Sota yllätti Israelissa matkanneet amerikkalaiset – luotto Trumpiin on silti kova
Yhdysvallat on saanut hyvin hitaasti käyntiin amerikkalaisten evakuoinnit Israelista. Se viestii, että Yhdysvallat lähti sotaan yllättäen.
Ajatollah teki suunnitelman ennen kuolemaansa, jotta Trump ei saa haluamaansa – tällainen se on
Yhdysvallat ja Israel ovat tappaneet iskuissa tiettävästi kymmeniä Iranin johtajia. Iranilla on jo valmiiksi pitkälle mietitty suunnitelma uusista johtajista.
Amerikkalaisia saattaa kuolla hyökkäyksessä Iraniin, sanoo Trump – asiantuntija arvioi, mistä se kertoo
Trumpin puhe valmiudesta omiin tappioihin on myös viesti Iranin johdolle, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja Christian Perheentupa sanoo.
Trumpin vävy esitteli kiiltävää Uutta Gazaa – grafiikka näyttää todellisuuden havainnekuvien takana
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suunnitelma Gazan jälleenrakentamiseksi on kiinteistökehittämiseksi naamioitu ryöstöhanke, sanoo tutkija.
Netanjahu tapaa Trumpin, keskusteluissa esillä Iran
Yhdysvaltain ja Iranin väliset epäsuorat neuvottelut Iranin ydinohjelmasta alkoivat perjantaina Omanissa.
Axios: Trump aikoo pitää rauhanneuvostonsa ensimmäisen kokouksen parin viikon kuluttua
Kyseessä olisi rauhanneuvoston ensimmäinen virallinen kokous sen perustamisen jälkeen.
Gazan rauhanneuvosto ei olekaan vain Gazaa varten vaan Trumpin suureellinen hanke
Gazan rauhanneuvoston peruskirjassa ei mainita Gazaa sanallakaan.
Suurlähettiläs: Trump ilmoittanut, ettei aio hyökätä Iraniin
Iranin mielenosoitukset näyttävät laantuvan.
Analyysi: Yölliset yllätyshyökkäykset ovat nyt suosittu keino vaihtaa epämieluisia johtajia
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump repii sivuja ”Putinin pelikirjasta”. Tästä ei tykkää edes Venäjä, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Veikko Eromäki.
Vapautettavan panttivangin isä: Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet täyttä helvettiä
Donald Trump saapuu Israeliin lähes samaan aikaan, kun äärijärjestö Hamasille annettu aikaraja panttivankien vapauttamisesta umpeutuu.
Trump ilmoitti harkitsevansa vierailua Lähi-itään
Tämä tiedetään Hamasin panttivangeista
Panttivankien omaiset ovat suhtautuneet positiivisesti Hamasin ilmoitukseen ja kiitelleet Trumpin suunnitelmaa.
Analyysi: Gazan aselepo on nyt lähellä, mutta vaikeat neuvottelut pysyvästä rauhasta eivät ole edes alkaneet
Hamasin vastaus Trumpin rauhansuunnitelmaan oli yhtä ympäripyöreä kuin suunnitelma itsessään, kirjoittaa Ylen Lähi-idän toimittaja Vilma Romsi.
Analyysi: Trump laati Israelille mieluisan rauhansuunnitelman, mutta se ei tuki tietä kahden valtion mallilta
Trumpin rauhansuunnitelman onnistumisessa keskeistä on, otetaanko palestiinalaiset mukaan Gazan jälleenrakentamiseen, kirjoittaa Ylen Lähi-idän-toimittaja Vilma Romsi.
Ghislaine Maxwellin hämmentävä haastattelu herättää kysymyksiä – Epstein-tapaus sakenee entisestään
Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi seksuaalirikollisen Jeffrey Epsteinin kumppanin haastattelun sovittelumielessä. Se saattaa kuitenkin vain samentaa jo nyt sakeaa soppaa.
Gazan sodassa on ehkä käänne tulossa – Israel valmistelee hyökkäystä Pohjois-Gazassa, mutta Trump panostaa neuvotteluihin
Israel on komentanut palestiinalaisia poistumaan Gazan pohjoisosista. Trumpilla kuitenkin on selvä pyrkimys saada aseleposopimus aikaan, arvioi professori Hannu Juusola.
Analyysi: Tämä video kertoo Israelin ja USA:n suhteesta olennaisen juuri nyt – tärkeintä on, että nälänhätä ei näy kuvissa
Yhdysvallat on pysynyt hiljaa, kun Israelin toimet on tuomittu maailmalla. Silti Yhdysvaltain politiikka Lähi-idässä voi olla murroksessa, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Esko Varho.
Analyysi: Netanjahun uho voi johtaa kolmeen lopputulokseen
Israelilla ei ollut aikomustakaan noudattaa alkuvuoden aselevon ehtoja, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
Janne Riiheläisen kolumni: Trumpin aikakaudella myös vakoilun pelikirja menee uusiksi
USA:ssa kohistaan nyt puolustushallinnon tietoturvasta, mutta se on vain jäävuoren huippu. Trumpin hallinto myllää sekaisin koko tiedustelun pelikenttää, Riiheläinen kirjoittaa.
Trumpin ja Netanjahun lehdistötilaisuus peruttu – syy tuntematon
Lehtitietojen mukaan Netanjahu aikoi puhua Trumpille erityisesti Iranin ydinohjelmasta.
Israel sai Yhdysvalloilta painavia sirpalepommeja
Toukokuussa Yhdysvallat keskeytti yli 900-kiloisten ammusten toimitukset Israeliin. Donald Trumpin hallinto on jatkanut painavien sirpalepommien toimituksia.
Timo R. Stewartin kolumni: On sama, onko Trump tosissaan vai holtiton – sanoilla on merkitystä
Kun joku ehdottaa etnistä puhdistusta poliittisen ongelman ratkaisuksi, se on vakava asia, vaikkei ehdottaja olisikaan vakavissaan, Stewart kirjoittaa.
Yhdysvaltain tuleva puolustusministeri on Fox Newsin juontaja, ja jopa Trumpin liittolaiset ällistyivät
Puolustusministeriksi nouseva Pete Hegseth on Fox Newsin juontaja ja veteraani. Elon Muskista tulee valtionhallinnon leikkaaja.
Harris ja Trump jakavat amerikkalaisia, mutta kumman kanssa sinä olet oikeasti samaa mieltä? Tee testi
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa otetaan arvomaailmoista mittaa. Selvitä tällä testillä, oletko Trumpin vai Harrisin kelkassa.
Donald Trump suomi läheistä liittolaistaan Benjamin Netanjahua ja kiitteli Hizbollahia kekseliäisyydestä
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump arvioi Israelin pääministerin kärsineen Hamasin hyökkäyksessä. Suomalaisasiantuntija uskoo, ettei lausunnolla ole merkitystä Trumpin kannattajille.
Myllääkö Biden Lähi-idän valtasuhteet uusiksi, palaako Yhdysvallat Iranin ydinohjelmaa rajoittavaan sopimukseen? Nämä viisi seikkaa tilanteesta tiedetään nyt
Siinä missä Trumpin hallinto kiristi Iranin pakoteruuvia entisestään, Biden kaavailee Iranin ydinohjelman hillitsemistä diplomaattisin keinoin.
Israel aikoo rakentaa rautatien Jerusalemin vanhankaupungin ali Itkumuurille – Jordanialta jyrkkä vastalause
Vanhankaupungin asema aiotaan nimetä Trumpin mukaan.
Lähi-idän rauhansuunnitelman pääarkkitehti Jared Kushner syyttää Abbasia väkivallan lietsomisesta
Israelin asemaa pönkittävä suunnitelma on saanut aikaan levottomuuksia, jotka ovat jatkuneet jo päiviä.
Rauhansuunnitelma joka sopii Israelille jo ennen julkistamistaan – Netanjahu tukeutuu Trumpiin, ja hyvästä syystä
Netanjahua odottaa sekä vaalikamppailu että korruptio-oikeudenkäynti.
"Uppoaako Israel Trumpin mukana?" – Israelissa huolestuttiin suhteiden heikentymisestä USA:n juutalaisiin ja demokraatteihin
Valkoisessa talossa puolestaan ollaan turhautuneita siihen, etteivät yhdysvaltainjuutalaiset tue presidentin Israelille myötämielistä politiikkaa, israelilaislehdet kirjoittavat.
Putin ja Trump veivät keskustelun Syyrian sodasta nopeasti Israelin turvallisuuteen
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit puhuivat odotetusti Syyriasta mutta eivät tarjonneet ratkaisua kahdeksatta vuotta käytävään sotaan.
Miksi Jerusalem on niin tärkeä? Viisi kysymystä pyhän kaupungin asemasta ja sen merkityksestä
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uumoillaan tunnustavan tällä viikolla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Se on jo etukäteen myllertänyt mielipiteitä Lähi-idässä. Me kerromme miksi.