Äärijärjestö Hamas suostui myöhään perjantaina vapauttamaan kaikki israelilaiset panttivangit Gazasta, elossa olevat ja kuolleet.
Järjestö tosin sanoi, että se tarvitsee vapauttamiseen enemmän kuin 72 tuntia aikaa.
Koska Hamas ei ole hyväksynyt kaikkia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin laatiman rauhansuunnitelman ehtoja, on vielä epävarmaa kestääkö sopu ja vapauttaako Hamas lopulta kaikki vangit.
Gazassa on yhteensä 48 israelilaista panttivankia, joista Israelin armeija uskoo 20 olevan elossa.
Tähän juttuun on koottu keskeiset tiedot panttivankien tilanteesta.
Suurin osa vangeista nuoria miehiä
Jäljellä olevista panttivangeista suurin osa on israelilaisen panttivankien kotoutusta ajavan järjestön mukaan nuoria miehiä.
Mahdollisesti elossa olevista vangeista nuorin on 20-vuotias Tamir Nimirodi ja vanhin 48-vuotias Omir Miran.
Osa panttivangeista on Israelin armeijan sotilaita, mutta monet on kaapattu Kibbutseilta tai Nova festivaalilta, jonne Hamas hyökkäsi 7. lokakuuta 2023.
Kuolleiden panttivankien joukossa on myös nainen ja yli 80-vuotiaita miehiä.
Panttivangeista kaksi on Thaimaan, yksi Nepalin ja yksi Tansanian kansalaisia, Israelin ulkoministeriö kertoo.
Kaikkiaan Hamas kaappasi 251 ihmistä Israelista. Lisäksi neljä henkilöä oli jo aiemmin Hamasin vankeudessa.
Tähän mennessä 205 ihmistä on vapautunut Hamasin vankeudesta, 148 elossa ja 57 kuolleena.
Panttivangit huonossa kunnossa
Panttivankien tarkasta terveydentilasta ei ole tietoa, mutta se on oletettavasti heikko.
Esimerkiksi helmikuussa vapautuneet israelilaisvangit olivat silminnähden laihtuneita ja henkisesti järkkyneessä tilassa, uutisoi yhdysvaltalaiskanava CNN.
Israelilaisviranomaiset kertoivat jo tuolloin olevansa huolissaan Gazaan jäävien panttivankien tilasta.
Israel on myös sanonut Hamasin kohdelleen kaltoin vankeja.
Epäselvää on, onko panttivangeista tosiasiassa edes 20 elossa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti vihjannut, että elossaolevia on vähemmän, The Times of Israel -lehti kertoo.
Israel on kuitenkin vakuuttanut, että 20 panttivankia on vielä elossa.
Maanantaina Hamas kertoi menettäneensä yhteyden kahteen panttivankiin Israelin pommitusten vuoksi.
Kaikki eivät välttämättä Hamasin hallussa
Kaikki panttivangit eivät välttämättä ole Hamasin hallussa, eikä Hamasilla ole täyttä kontrollia Gazasta.
Perjantaina Khan Younisin kaupungissa Gazan eteläosassa käytiin yhteenotto, jossa kuoli kymmeniä ihmisiä Hamasin ja vaikutusvaltaisen palestiinalaisen al-Mujaida-klaanin välillä, raportoi BBC.
Panttivankien vapautumista saattaa auttaa se, että Palestiinalainen Islamilainen Jihad -järjestö on hyväksynyt Hamasin vastauksen Trumpin suunnitelmaan.
Hamasin liittolaisjärjestö osallistui lokakuun 7. päivän hyökkäykseen ja otti israelilaisia panttivankeja.
Omaiset kiittelevät Trumpia
Israelilaisten panttivankien omaisjärjestöt ovat kiitelleet Trumpin toimia sodan päättämiseksi.
Omaiset ovat jo pitkään vaatineet Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua lopettamaan sodan Gazassa, jota suurin osa israelilaisista on alkanut vastustaa.
Esimerkiksi Gazassa pidettävän panttivangin äiti Einav Zangauker jakoi uudelleen viestipalvelu X:ssä Trumpin päivityksen, jossa Trump vaati Israelia lopettamaan Gazan pommittamisen panttivankien vapauttamiseksi, israelilaislehti Haaretz kertoo.
– Kuulitko tämän, Netanjahu? Zangauker kirjoitti päivityksen perään.
Kuolleen panttivangin isä Ronen Neutra puolestaan kiitteli Trumpia ”rohkeasta johtajuudesta”.
Toivon, että tämä johtaa poikani ja muiden panttivankien nopeaan vapauttamiseen, Neutra sanoi Haaretzille.