Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun on määrä tavata tänään Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Washingtonissa. Keskusteluissa on tarkoitus käsitellä ennen kaikkea Irania ja sen ydinohjelmaa.

Israelilaislehti Times of Israelin mukaan Netanjahun kanslia on kertonut tapaamisen alkavan paikallista aikaa aamupäivällä. Lehden mukaan tiedossa ei ole, että tapaamisen yhteydessä järjestettäisiin lehdistötilaisuutta tai annettaisiin lausuntoja.

Yhdysvaltain ja Iranin väliset epäsuorat neuvottelut Iranin ydinohjelmasta alkoivat perjantaina Omanin pääkaupungissa Masqatissa. Trump kommentoi keskusteluja erittäin hyviksi heti niiden päätyttyä.

Presidentin mukaan osapuolet tapaavat uudelleen alkuviikosta. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi vahvisti lauantaina neuvottelujen jatkuvan ”lähiaikoina”, mutta ei kertonut ajankohtaa. Yhdysvaltojen edustajat asettivat Iranille uusia talouspakotteita heti neuvotteluiden jälkeen.

Neuvottelut Yhdysvaltojen ja Iranin välillä olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel iskivät Iranin ydinlaitoksiin kesäkuussa.

Yhdysvaltojen delegaatiota johti Trumpin Lähi-idän erityislähettiläs Steve Witkoff ja Iranin delegaatiota ulkoministeri Araghchi. Neuvotteluiden välittäjänä toimi Oman.

Yhdysvallat, muut länsimaat ja Israel epäilevät Iranin tavoittelevan ydinasetta. Iran on kiistänyt väitteet.