Ylevä arkisto

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Näytetään 1–18 / 18

27. huhtikuu 2020

Sanna Marinin puolison työpaikka selvitti väitteet pääministerin aseman hyödyntämisestä: Työntekijälle annettu varoitus

Emme hyväksy tällaista toimintatapaa työntekijöiltämme, MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja Mikko Pulkkila sanoo.

22. joulukuu 2019

Erityisavustajien määrä on noussut entisestään Marinin hallituksessa – Rinteen ex-valtiosihteeri saa valtiolta yli 50 000 euron karenssikorvauksen

Pääministeri Marin erityisavustajiensa määrästä: Elämme poikkeuksellista tilannetta hallituskriisin jälkeen.

29. marraskuu 2019

Analyysi: Omistajaohjausministeri sai lähteä, mutta se ei vielä rauhoita kuplivaa eduskuntaa

Niin opposition kuin hallituskumppaneidenkin katseet kääntyvät pääministeri Antti Rinteeseen (sd.), kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

19. marraskuu 2019

Professori ei aio jatkossa osallistua paneeleihin, joissa on pelkkiä miehiä – herätti vilkkaan keskustelun

Professori Jaakko Husan mukaan kyse on lupauksesta toimia sen puolesta, että paneeleihin kokoontuisi pikkuisen nykyistä monipuolisempaa porukkaa.

3. marraskuu 2019

Analyysi: Kulmunin arvioitiin vievän keskustaa vasemmalle, mutta hallituksen veropolitiikka todistaa toisin

Jos työllisyyden kehitys sakkaa, voi verotuksessa muhia vielä iso poliittinen kiista, arvioi politiikan toimittaja Robert Sundman.

24. elokuu 2019

Kuusituntista työpäivää kokeiltiin Suomessa jo 1990-luvulla ja kaikki tuntuivat hyötyvän siitä – miten ihmeessä kokeilu ei jatkunut tähän päivään?

Kuuden tunnin työpäivän lyhyt historia Suomessa.

19. elokuu 2019

Sanna Marin unelmoi neljän päivän työviikosta: "Tänään ehkä utopiaa, tulevaisuudessa voi olla totta" – Talousviisaat tyrmänneet idean aiemmin

Ranskassa työviikko on rajattu 35 tuntiin, Suomessa lyhennetystä työajasta on tehty kokeiluja. Kannattaisiko se jälleen?

29. huhtikuu 2019

"Tietenkään en varautunut putoamiseen!" sanoo Susanna Koski – entäs muut eduskunnasta pudonneet? Yle selvitti, mitä heidän elämäänsä kuuluu

Yle selvitti, mitä tulevaisuuden suunnitelmia pudonneilla kansanedustajilla on. Osalle lopputulos oli onnellinen sattumus, osalle vieläkin kipeä paikka.

21. huhtikuu 2019

Satanen eläkeläisille, hoitotakuu kaikille – Antti Rinteen 10 vaalilupausta

Hallitusneuvottelut testaavat puolueiden vaalilupauksia. Paine kohdistuu erityisesti SDP:n Antti Rinteeseen.

5. huhtikuu 2019

Haavisto: Hallituksesta tulossa "kolmijalkainen jakkara" – tutkija tarjoaa yhdeksi vaihtoehdoksi vähemmistöhallitusta

Eduskuntavaalien jälkeen käytävistä hallitusneuvotteluista ennakoidaan vaikeita.

29. maaliskuu 2019

Yle tarkasti poliitikkojen vaaliväitteitä: Perussuomalaisten luvut maahanmuuton kustannuksista kyseenalaisia, SDP ei ole nuorten suosikki

Yle seuraa eduskuntavaalien alla sekä puolueiden että ehdokkaiden vaalipuheita ja tarkistaa väitteiden todenperäisyyden.

16. syyskuu 2018

Tuloksellisten työllisyyskokeilujen lopettaminen saa yhä enemmän kritiikkiä – työttömien pelätään jäävän väliinputoajiksi

Hallitus lopettaa kuntien työllisyyskokeilut aiemman suunnitelman mukaisesti tämän vuoden lopussa.

20. tammikuu 2018

Vasemmiston ja oikeiston sanailu kiristyy – Orpo: Aktiivimallia korjataan, jos tilanteesta tulee kohtuuton

Kokoomuksen Petteri Orpo moitti veronalennuksia vastustavia oppositiokollegoitaan höpöpuheesta ja haikailusta valtion holhoukseen.

17. marraskuu 2015

Talouselämä: Metsäyhtiöt vaativat demaripomolta ja ammattiliitolta tuntuvia korvauksia

Vaatimus liittyy vuoden 2012 työtaisteluun, jossa Pro aikaisti lakkoaan ennakkoon ilmoitetusta. Vuosi sitten korkein oikeus linjasi, että työtaistelutoimiin liittyen syyteoikeus oli vain työriidan neuvotteluosapuolena toimineella taholla, ei yrityksillä, joissa lakko pidettiin.

15. lokakuu 2015

Lindströmiltä tivattiin, hävettääkö ansiosidonnaisen tuhoaminen? "Ei minua hävetä laittaa Suomea kuntoon"

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja nuorisotakuun leikkaukset sekä tuore esitys paikallisesta sopimisesta puhutti eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

13. tammikuu 2015

Talouselämän vaaliennuste muuttui: Menettäjä olisikin SDP, ei Kokoomus.

Talouselämä oikaisee viime viikolla julkistamaansa vaaliennustetta. Lehti teetti tutkimuksen Taloustutkimuksella, jonka laskelmissa oli virhe kolmessa vaalipiirissä. Oikaistun ennusteen mukaan sosialidemokraatit ovat menettämässä Lapissa ainoan paikkansa eikä kokoomus.

9. tammikuu 2015

Talouselämä: Kokoomus menettämässä ainoan kansanedustajansa Lapista

Talouselämä -lehden teettämä laaja tutkimus povaa Keskustalle hurjaa voittoa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Suurin häviäjä olisi Sdp.

Talouselämä: Kokoomus yllättää vaaleissa

Keskustasta on tulossa uuden eduskunnan suurin voittaja ja suurin puolue. Talouselämä-lehden selvitys kertoo myös, että suurin häviäjä olisi SDP.