Suomen ruotsalainen kansanpuolue
Näytetään 1–10 / 10
Teuvo Hakkarainen arvostelee Facebookissa jyrkin sanoin RKP:ta: ”Roskatunkiolle koko sakki”
Viitasaarelainen europarlamentaarikko sanoo, että hallituksella ei ole toimintamahdollisuuksia, ellei RKP:n suhtauminen perussuomalaisiin muutu.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson mursi kätensä, peruu työmatkansa
Henrikssonin oli määrä matkustaa viideksi päiväksi Afrikkaan tapaamaan oikeusalan toimijoita Namibiassa ja Etelä-Afrikassa, mutta matka peruuntuu.
Analyysi: Hallituskauden lopusta on tulossa riitaisa, etenkin keskustan ja vihreiden kehno kannatus repii jo sovitut asiat rikki
Eduskuntavaalien lähestyminen kiristää tunnelmia hallituksen sisällä. Sovitut asiat uhkaavat kaatua eduskunnassa, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Näin poliitikot onnittelevat presidenttiparia Twitterissä: "No mutta lämpimästi onnea"
Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle syntyy vauva helmikuussa.
Millaista saamelaispolitiikkaa on odotettavissa, kun Keskusta voitti?
Millaista saamelaispolitiikkaa on odotettavissa, kun Keskusta voitti eduskuntavaalit? Ehdokas Janne Seurujärvi (kesk) toivoo puolueeltaan malttia ja ymmärrystä saamelaisasioille. RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Carl Haglund näkee, että Keskustan kanssa pitää neuvotella saamelaisasioista.
Mitä haluat kysyä Carl Haglundilta?
Ruotsi etsi viikon verran saaristostaan vierasta vedenalaista toimintaa. Miten Itämeren turvallisuustilanne on muuttunut? TV1:n Ykkösaamussa tilannetta arvioi puolustusministeri Carl Haglund (rkp). Mitä haluat häneltä kysyä?
Mitä haluat kysyä Carl Haglundilta?
Hallituspuolueet tuskailevat päätöstä siitä lähetetäänkö suomalaisia hornetteja Islantiin vai ei. Selvisikö Naton pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin Helsingin-vierailulla mitä Nato Suomelta odottaa? TV1:n Ykkösaamun vieraana on puolustusministeri Carl Haglund.
Mitä haluat kysyä Carl Haglundilta? Aamu-tv tenttaa
RKP haluaa kuntalaisille oikeuden saada palvelut omassa kunnassaan omalla äidinkielellään suomeksi, ruotsiksi tai saameksi. Ylen Aamu-tv:n ja radion Ykkösaamun tentattavaksi tulee tiistaiaamuna RKP:n Carl Haglund.
Mitä haluat kysyä Stefan Wallinilta?
TV1:n Ykkösaamun vieraana on lauantaina 29.10. puolustusministeri Stefan Wallin (r.).
Mitä haluat kysyä Elisabeth Rehniltä?
TV1:n Ykkösaamun vieraana lauantaina 2.4. on ministeri Elisabeth Rehn. YLE Uutiset kokoaa jälleen kysymyksiä katsojilta.