Perussuomalaiset
Näytetään 1–10 / 10
Tunnettu outokumpulainen poliitikko Jari Turpeinen on kuollut
Turpeinen menehtyi auto-onnettomuudessa Liperissä tiistaina. Turpeinen vaikutti kotikaupunkinsa valtuuston lisäksi kolmessa eri puolueessa.
Uutissuomalainen: Puolet suomalaisista haluaisi lykätä oppivelvollisuusuudistusta koronan takia
Lykkäämistä puoltavat etenkin kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kannattajat.
Kansanedustaja kyllästyi viinaralliin – ehdottaa Suomeen kokeilualuetta, jossa alkoholia saisi myydä alennetulla verolla
Jussi Wihonen (ps.) alentaisi alkoholiveroa paikallisesti. Ehdotus saa ministeriössä vähintään yllättyneen vastaanoton.
Kansanedustaja oli ryypätä itsensä hengiltä, sitten paloi kotitalo – kyläkauppiaan värikäs elämä teki hänestä täydellisen populistin
Tuore kansanedustaja Jussi Wihonen (ps.) osaa myydä mitä tahansa. Siksi hän saa myös itsensä kaupaksi äänestäjille.
Kuinka pahasti perussuomalaisten rivit repeävät? – Yle näyttää suorana tunnelmat eduskuntaryhmän kokouksen ovelta klo 12.45 alkaen
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on koolla ensimmäistä kertaa viime viikonlopun puoluekokouksen jälkeen.
Karjalainen: Ensimmäinen perussuomalaisedustaja lähti puolueesta
Rääkkyläläinen Kari Kulmala ilmoitti erosta sosiaalisessa mediassa.
Sunnuntaisuomalainen: Keskusta ja kokoomus siirtäisivät kuntavaalit syksylle
Kuntavaalit haluttaisiin järjestää samaan aikaan uusien maakuntavaalien kanssa. Sen sijaan perussuomalaiset parittaisi maakuntavaalit mieluummin vuoden 2018 presidentinvaalien kanssa.
Oinonen kertoo erehtyneensä faktoista mielipidekirjoituksessaan: "Samalla tavalla tulee toimittajille ja poliiseillekin virheitä"
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen oikoo Karjalaisessa julkaistua mielipidekirjoitustaan. Oinonen erehtyi raiskausepäilyn uhrin iästä, tapahtuman ajankohdasta sekä epäillyn taustasta.
Kansanedustaja väläyttää turvapaikanhakijan syyllistyneen teinitytön raiskaukseen – poliisi selvittää väitettä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinosen väittää lehtikirjoituksessaan, että turvapaikanhakijaa epäiltäisiin 15 vuotiaan tytön raiskauksesta Kuopiossa. Tapaus ei ole poliisin tiedossa. Virkavalta aloittaa esiselvityksen kansanedustajan väitteen todenperäisyyden tarkastamiseksi.
Aamun lehdet
Lehdissä arvioidaan niin keskustan tilaa kuin Suomen vakuussotkuakin.