Ylevä arkisto

Kansallinen Kokoomus

Näytetään 1–25 / 25

24. kesäkuu 2026

Ylen lähteet: Rydmanin kaudella ministeri­työryhmässä ei enää jaettu tietoa avustuksista

Taustalla on myös tuore muutos, joka STEAn johtajan mukaan antaa vastuu­­­ministerille lisää valtaa.

16. toukokuu 2023

Analyysi: Leikkaako tuleva hallitus todella asumistuesta? Kannattaa muistaa, että se on myös tukea matalapalkka-alojen työnantajille

Asumistuen nopeassa kasvussa ei ole mitään yllättävää. Se on seurausta poliittisista päätöksistä, joissa myös Kokoomus oli mukana, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.

28. syyskuu 2021

Eduskunta väittelee talouspolitiikasta: Oppositio moittii velan kasvua, hallituspuolueet vaativat oppositiolta listaa menojen leikkauksista

Valtion ensi vuoden talousarvion käsittely alkaa eduskunnassa koko viikon kestävällä lähetekeskustelulla. Oikeisto-oppositio on arvostellut hallitusta menojen holtittomasta lisäämisestä.

22. syyskuu 2021

Suomessa pelätään puhua EU:n yhteisistä taloussäännöistä populistien ja perussuomalaisten pelossa, meppi Sirpa Pietikäinen sanoo

Pietikäisen mielestä Suomen ei kannata suhtautua talouden uudistusideoihin "hyi ei" -asenteella. Pelisääntöjä pitää arvioida tulevaisuudessa, mutta vasta huolellisen analyysin jälkeen, Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kommentoi.

6. huhtikuu 2021

Ylen kysely: Keskustan ja RKP:n kansanedustajat haluavat kehysriihestä sopeutuspäätöksiä – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät: Ei leikkauslistoille

Oppositioedustajien mukaan odotukset on ladattu tämän kuun riiheen, eikä hallitus voi piiloutua koronaepidemian taakse.

11. maaliskuu 2021

Maakuntaveroa selvittänyt parlamentaarinen komitea kaatoi kylmää vettä uudelle verolle: ”Maakuntavero ei ole ajankohtainen”

Hallitus on sopinut, että maakuntavero tulisi käyttöön viimeistään vuonna 2026.

3. syyskuu 2020

Mona Mannevuon kolumni: Asuuko meissä kaikissa epäluuloinen mikromanageri? 

Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren johtamistyyli herätti keskustelua. Joidenkin keskustelijoiden mielestä laiskaa virkakuntaa tuleekin potkia persuksille, kirjoittaa Mona Mannevuo.

19. elokuu 2020

Kokoomus esitteli työllisyysreseptinsä: Ikäihmisille uusi superluokan kotitalousvähennys

18. elokuu 2020

Kokoomus haastaa hallituksen työllisyyspolitiikan – lupaa Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa

Oppositiopuolue lupaa tukea hallituksen koronatoimia, mutta aikoo haastaa hallituksen politiikkaa muilla rintamilla.

25. toukokuu 2019

Analyysi: "Älä sössi taloutta", sanoi Sipilä Rinteelle ennen eduskuntavaaleja – nyt SDP:n ja keskustan pitäisi löytää yhteinen talouslinja

Antti Rinteen (sd.) vetämissä hallitusneuvotteluissa kipuillaan suurten muutosodotusten ja talouden reunaehtojen välillä, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

28. elokuu 2018

Sipilän hallituksen viimeinen budjettiriihi – Kesärannan kolme tärkeintä puheenaihetta

Hallituspuolueiden puheenjohtajat käyvät läpi kiistakohtia jo ennen budjettiriihtä.

8. elokuu 2018

Oppositiolta kovaa kritiikkiä Orpon budjettia kohtaan – "Sellaista markkinointia, että totuus hämärtyy"

Opposition edustajat kantoivat huolta pienituloisten asemasta. Erityisesti kritiikin kohteeksi joutuivat perusturvan indeksien jäädytykset.

21. kesäkuu 2018

Analyysi: Kaatuiko hallituksen sote-uudistus tämänpäiväiseen aikatauluriitaan? Päivät näyttävät loppuvan kesken Sipilän hallitukselta

Sote-riita repii hallituksen välejä. Kukaan ei taida tietää mitä kokoomus aikoo, kirjoittaa sosiaali- ja terveysasioiden erikoistoimittaja Tiina Merikanto.

7. kesäkuu 2018

Analyysi: Soten valmistuminen siirtyy taas – miksi ministerit hirttävät itsensä aikatauluihin, kun peruutusta pukkaa toisensa perään?

Sosiaali- ja terveysasioiden erikoistoimittaja Tiina Merikanto teki allakkaharjoituksen soten aikataulusta. Ja toden totta, näyttää jälleen mahdottomalta, että valmista syntyisi silloin, kun lehti on puussa.

6. maaliskuu 2018

Suomi ja 7 muuta EU-maata laittavat kapuloita komission ja Ranskan rattaisiin: Ei tulonsiirtoja EU-maiden välille, enemmän vastuuta jäsenmaille

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan kahdeksan maan tiistaiaamuna julkaisema yhteislinjaus on vahva viesti pieniltä pohjoisen mailta sekä Brysseliin että Saksalle ja Ranskalle euroalueen kehittämiseen.

13. syyskuu 2017

EU-puheet paljastavat hallituksen linjaerot – Orpo ei sano ei uusille avauksille, Terho lukkiutuu hallitusohjelmaan

EU alkaa neuvotella rahaliiton uudistuksista parin viikon päästä. EU-komission puheenjohtajan Junckerin ehdotukset saavat Suomen hallituksessa riitasointisen vastaanoton.

22. huhtikuu 2017

Analyysi: Tulos vai ulos – miksi tavoitteiden saavuttamisesta tuli Sipilän hallitukselle vaikeaa?

Puolivälitarkastelun aluksi hallituskolmikko joutuu toteamaan, että tämä ei vielä riitä, kirjoittaa politiikan toimittaja Maria Stenroos.

27. lokakuu 2016

Orpo vastasi komissiolle: Suomi sitoutunut EU:n taloussääntöihin

Orpon mukaan sääntöjen noudattaminen pyritään varmistamaan rakenteellisilla uudistuksilla, jotka vauhdittavat talouskasvua ja hillitsevät julkisia menoja.

10. maaliskuu 2016

VM julkaisi komission paimenkirjeen Stubbille

Euroopan komissio on huolissaan myös Belgian, Kroatian, Italian ja Romanian jukisen talouden tilasta.

1. helmikuu 2016

Tullin pääjohtajaa kuultiin rikosepäilyistä

Kuuleminen valtiovarainministeriössä koski epäiltyä viestintäsalaisuuden loukkaamista. Stubbin odotetaan ottavan asiaan kantaa tällä viikolla.

8. toukokuu 2015

Hallitusneuvottelijat yksimielisiä: Valtiovarainministeriön ennuste hallitusohjelman pohjana

Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus aloittivat hallitusneuvottelut tänään. Juha Sipilän (kesk.) mukaan tulevan hallituksen on tehtävä päätökset nopeasti, jotta niiden toteuttamiselle jää aikaa.

9. helmikuu 2015

Hallitus rakensi 300 miljoonan lisäbudjetin - puolet Talvivaaran hoitoon

Hallitus on neuvotellut vuoden ensimmäisestä lisäbudjetista. Nyt sovittujen menojen myötä valtio ottaa tänä vuonna velkaa yhteensä noin 5,1 miljardia euroa.

11. marraskuu 2014

Näinkö Suomi nousuun? Ministeriöt toimittivat laihan eväspaketin

Pääministeri ja valtiovarainministeri pyysivät ministeriöitä keksimään pikavauhtia keinoja kasvun ja työllisyyden parantamiseksi. Ehtona oli, että esityksistä ei aiheudu valtiolle nettolisämenoja.

3. huhtikuu 2014

Hallitus rajoittaa päivähoito-oikeutta

Päivähoidossa olevien lasten hoitoaika puolittuu osa-aikaiseksi, jos toinen vanhemmista on kotona hoitamassa sisarusta.

1. elokuu 2007

Budjetti pitää verotuksen tason ennallaan

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on julkistanut ensimmäisen talousarvioehdotuksensa. Valtiovarainministeriön ehdotus sisältää kahden prosentin inflaatiotarkistuksen tuloveroasteikkoon.