Republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kampanjan keskeinen teema oli rakentaa muuri Meksikon rajalle. Arveltiin, että äänekäs meksikolaisvastaisuus karkottaa latinoäänestäjät Hillary Clintonin taakse.
Ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen tapasi matkallaan muurin oikealla puolella Las Vegasissa Trumpia kannattavia latinoja.
Venäjältä kuului viikolla kummia, kun korkea-arvoinen poliitikko jäi verekseltään kiinni lahjusten otosta. Talouskehitysministeri Aleksei Uljukajev napattiin dramaattisen näyttävästi keskellä yötä. Presidentti Vladimir Putin päätti näyttää poliitikoille, että korruptiosta voi narahtaa.
Laittomat siirtokunnat Länsirannalla nousivat taas puheenaiheeksi Israelissa. Oikeistohallitus on eripurainen muutaman tuhannen asunnon laillistamisesta siirtokunnissa. Laki meni läpi Knessetissä, mutta asia tulee vielä kolmesti parlamentin käsittelyyn.
Millaista talouspolitiikkaa Donald Trump mahtaa ajaa, jahka virkakausi alkaa? – Olen huolestunut ja järkyttynyt, talous-Nobelin saanut suomalainen professori Bengt Holmström pohtii Trumpia Yle Uutisten haastattelussa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama teki viikolla jäähyväisvierailun Eurooppaan. Millaisen perinnön Obama jättää maailmalle? Saisiko hän nyt rauhan-Nobelin?