1. Siirtolaisten karkotukset

**Ennen vaaleja: **Donald Trump lupasi, että hän aloittaa sadan ensimmäisen presidenttipäivänsä aikana paperittomien, rikoksista tuomittujen siirtolaisten karkotukset. Hän sanoi, että tällaisia siirtolaisia oleskelisi Yhdysvalloissa kaksi miljoonaa.

Aiemmin vaalikampanjansa aikana Trump sanoi myös, että hän karkottaisi kaikki Yhdysvaltain arviolta 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista. Tätä hän ei kuitenkaan enää aivan vaalien alla pitämissään puheissa maininnut.

**Vaalien jälkeen: **Trump toisti CBS-kanavan haastattelussa sunnuntaina, että rikollisten siirtolaisten välitön karkottaminen on hänelle tärkeä asia. Hänen mukaansa tällaisia ihmisiä on Yhdysvalloissa "todennäköisesti kaksi miljoonaa, ehkä jopa kolme".

Washington Postin mukaan Trump on käyttänyt puheidensa taustatietona kansallisen turvallisuuden ministeriön raporttia vuodelta 2013. Sen mukaan Yhdysvalloissa oli tuolloin 1,9 miljoonaa rikoksista tuomittua, jotka voitaisiin karkottaa. Tähän lukuun on kuitenkin laskettu mukaan muitakin kuin paperittomia siirtolaisia.

Myös aiemmat presidentit ovat karkottaneet huomattavia määriä paperittomia siirtolaisia. Esimerkiksi Barack Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella karkotettiin 1,5 miljoonaa ihmistä, NPR kertoi vuonna 2012.

2. Meksikon rajamuuri

Ennen vaaleja: Yksi Trumpin keskeisistä vaalilupauksista oli muurin rakentaminen Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle. Hän sanoi maksattavansa sen Meksikolla.

Vaalien jälkeen: Trump sanoi CBS:n haastattelussa, että raja-aita riittää korvaamaan muurin joissakin kohdissa, kuten kongressin republikaanit ovat ehdottaneet. Meksiko on korostanut, että se ei aio vastata muurin kustannuksista.

3. Aborttioikeus

**Ennen vaaleja: **Trump kertoi kolmannessa vaaliväittelyssä aikovansa nimittää korkeimman oikeuden tuomareita, jotka kannattavat sikiön oikeutta elämään.

Hänen mukaansa aborttioikeuden takaava korkeimman oikeuden merkkipaalupäätös Roe vs. Wade kaatuisi automaattisesti parin-kolmen tuomarinimityksen jälkeen. Sen jälkeen abortin kieltäminen tai salliminen olisi kustakin osavaltiosta kiinni.

**Vaalien jälkeen: **Trump toisti CBS:llä, että hän nimittää aborttia vastustavia ja aseenkanto-oikeutta puolustavia korkeimman oikeuden tuomareita.

Ensimmäisen nimityksen Trump pääsee tekemään saman tien virkaan astuttuaan, sillä edesmenneen korkeimman oikeuden tuomarin Antonin Scalian paikka on vielä tyhjä: republikaanienemmistöinen senaatti ei hyväksynyt Obaman nimittämää ehdokasta.

4. Obamacare

**Ennen vaaleja: **Trump sanoi repivänsä Obamacare-terveydenhuoltouudistuksen. Hän ilmoitti, että sen purkaminen aloitettaisiin heti presidenttikauden alussa.

Vaalien jälkeen: Wall Street Journalin haastattelussa Trump kertoi, että joitakin osia Obamacaresta voidaan säilyttää. Hän sanoi suhtautuvansa myötämielisesti esimerkiksi ehtoon, jonka mukaan vakuutusyhtiöt eivät saa kieltäytyä myymästä sairausvakuutusta potilaalla jo todetun terveysongelman vuoksi.

Trumpin mukaan suuri syy mielenmuutokselle oli hänen tapaamisensa Obaman kanssa. Obama oli tehnyt ehdotuksia siitä, mitä terveydenhuoltouudistuksen osia olisi hyvä säilyttää.

– Sanoin hänelle, että tutustun hänen ehdotuksiinsa, ja aion tehdä niin kunnioituksesta, Trump sanoi WSJ:lle.

– Joko Obamacarea muutetaan, tai se kumotaan ja korvataan.

5. Suhteet Kiinaan

Ennen vaaleja: Trump uhkasi määrätä kiinalaisille tuontitavaroille 45 prosentin rangaistustullit ja sanoi syyttävänsä Kiinaa ensimmäisenä työpäivänään valuuttansa yuanin manipuloinnista.

Vaalien jälkeen: Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping puhuivat puhelimessa eilen maanantaina. Trumpin siirtymävaiheen halliinnon tiedotteen mukaan keskustelu loi pohjan molemminpuoliselle kunnioitukselle, ja Trump uskoo johtajien vahvaan suhteeseen. Kiinan valtionmediassa kerrottiin Xin todenneen Trumpille, että "yhteistyö on ainoa mahdollisuus".

Julkisuuteen ei ole kerrottu, puhuivatko Trump ja Xi taloudesta.

Lue lisää juttujamme Yhdysvaltain vaaleista täällä.