Donald Trumpin valinta presidentiksi on herättänyt huolta ilmastotutkijoissa ja ympäristöihmisissä maailmalla. Trumpin on tulkittu suhtautuvan piittaamattomasti ilmastoasioihin. Hän muun muassa lupasi vaalikampanjansa aikana leikata ilmastorahoja miljardeilla ja on väläyttänyt öljyn ja kaasun tuotannon lisäämistä Yhdysvalloissa sekä hiilikaivosten avaamista.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) on seurannut kehitystä huolestuneena.

– Täytyy myöntää, että tämä oli kyllä se, mikä itsellänikin vaaliaamuyönä eniten pyöri mielessä, koska ilmastonmuutoksen hallinta on yksi syy, miksi politiikkaan olen aikanaan lähtenyt, Mykkänen sanoi Ykkösaamun haastattelussa.

Mykkänen on kuitenkin enemmän odottavalla kannalla sen suhteen, miten Trumpin valinta presidentiksi lopulta vaikuttaa ilmastoasioihin.

– Sinänsä uskon, että Trumpillakin on halu päästä ikään kuin arabimaiden öljystä eroon ja sikäli vähentää fossiilisista polttoaineista riippuvuutta eri syistä.

Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että vaikka Yhdysvallat lisäisikin omaa tuotantoaan, eivät he kokonaan pysty korvaamaan sillä öljyn tarvetta.

– Samalla on kyllä näin, että olen tässä suhteessa ehkä eniten huolestunut siitä, jos Yhdysvaltojen viime vuosien erittäin myönteinen liikahdus ilmastopolitiikassa kohti johtajuutta kääntyykin toiseen suuntaan, Mykkänen pohtii.

Lohdullista Mykkäsen mukaan, että esimerkiksi Kiina ja Intia ovat tätä nykyä selvästi eri tilanteessa kuin esimerkiksi 15 vuotta sitten, kun George W. Bushin valinta presidentiksi vesitti Kioton ilmastosopimuksen. Toisaalta huolena on, millaista esimerkkiä Yhdysvallat suunnallaan muulle maailmalle näyttää.

– Luulen kyllä, että Kiina, Intia ja Eurooppa etenevät fossiilisten korvaamisessa määrätietoisesti joka tapauksessa. Haaste on ehkä se, että köyhimmät kehitysmaat kokevat, että heidän osansa Pariisin ilmastosopimuksessa on nimenomaan se, että heille tulee miljardien arvosta tukea tähän teknologiasiirtymään.

Sillä puolella onkin Mykkäsen mukaan seurattava tarkkaan sitä, jos Yhdysvallat lähtee lipsumaan sopimuksesta.

Kolmannes tankillisesta biopolttoainetta?

Suomen hallitus neuvottelee myös parhaillaan energiastrategiasta, joka ulottuisi vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on puolittaa öljyn käyttö siihen mennessä – siis kolmessatoista vuodessa.

– Olen erittäin innostunut siitä, että tässä tosiaan ollaan pääsemässä nyt myöskin niihin ratkaisuihin, Mykkänen sanoo.

Aiemmin on kerrottu jo, että esimerkiksi biopolttoaineen myyjien edellytetään kasvattavan biopolttoaineen osuutta 23,5 prosenttiin. Ylen tietojen mukaan hallitus kaavailee kuitenkin nyt vielä aiempaa ilmoitettua suurempaa lisäystä jopa kolmannekseen tankillisesta.

Mykkänen korostaa, että pelkät biopolttoaineet eivät tavoitteeseen pääsemiseen riitä.

– Meidän pitää myös nähdä ikään kuin sen "energiapajukon" läpi sinne sähköistyvään tulevaisuuteen. Emme voi pelkästään biopolttoaineisiin nojaamalla ajatella korvaavamme fossiilinen öljy. Tarvitaan tukea myös vaikkapa sähköautoinfrastruktuurille, sähköautojen edelläkävijyydelle, joukkoliikenteelle, pyöräilylle, energiatehokkuudelle, liikenne palveluna -konseptille ja niin edelleen, Mykkänen sanoo.

Energiastrategiaan liittyy kuitenkin vielä myös erimielisyyksiä, joita neuvottelupöydässä ratkotaan. Mykkänen ei halua tarkemmin lähteä avaamaan yksittäisiä kiistakysymyksiä neuvotteluvaiheessa.

– Pöydällä on useita eri asioita. En lähde nyt keskeneräisiä neuvotteluja avaamaan, mutta toki siinä on kysymys näistä tietyistä painopisteistä, että millä keinoilla luovutaan jostain polttoaineesta, mikä on oikea taso vaikkapa biopolttoaineen sekoitevelvoitteelle, miten se tasapainottuu suhteessa muihin liikenteen käyttövoimiin ja niin pois päin, Mykkänen toteaa.