Yhdysvaltojen republikaaninen puolue on muuttunut peruuttamattomasti näiden presidentinvaalien myötä, arvioi Ylelle New Yorkissa asuva sijoitusyritys KuuHubbin päästrategi Tero Kuittinen.

Kuittinen arvioi, että vaikka Trump häviäisi vaalit, niin hänen menestyksensä ote republikaaneista pysyy varsin tiukkana.

Kuittinen on kutsunut näitä presidentinvaaleja pelon vaaleiksi, koska hänen mielestään republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on pitänyt myrkyllisen vaalikampanjan, joka perustui muun muassa siirtolaisten arvostelemiseen ja rikollisuudella pelotteluun.

– En usko, että republikaanipuolue pystyy nyt kääntymään uudelle tielle ja tekemään pesäeroa (Trumpin teemoihin). Uskon, että siirtolaiskysymys ja muut kipeät asiat pysyvät tiukasti pinnalla, Kuittinen sanoi.

Politiikka tuli kouluihin

Tero Kuittinen on asunut Yhdysvalloissa 13 vuotta. Hän on monikulttuurisen perheen isä.

Kuittisen mukaan nämä vaalit ovat ensimmäinen kerta, kun hänen lapsensa ovat kertoneet, että koulussa puhutaan politiikasta.

– Yksi lapsistani tuli kotiin ja sanoi, että on parempi, jos Trump voittaa, koska sitten loppuu meksikolaisten maahan tulviminen. Se oli minulle yllätys, että hän on edes miettinyt tällaista asiaa.

Kuittisen mielestä Yhdysvalloissa eri etniset ryhmät ovat nykyisin hyvin polarisoituneita. Varsinkin afroamerikkalaiset ja latinoäänestäjät ovat hänen mukaansa hyvin pettyneitä ja vihaisia republikaanien suhteen.

Kuittinen kertoi, että hänen tuntemansa Trumpin kannattajat eivät pidä ehdokastaan rasistina.

– He kuulevat mitä Trump sanoo, mutta eivät kuule sitä rasistista viestiä. Jokainen musta ja latino, jonka kanssa olen keskustellut, on täysin sitä mieltä, että Trump on avoin, alaston rasisti.

– Ihmiset näkevät Trumpissa sen, mitä he haluavat nähdä. Se on hyvin mielenkiintoista, että poliitikko voidaan nähdä niin eri tavalla.

Vähän koulutetut valkoiset pettyneitä

Kuittisen mukaan Yhdysvalloissa on paljon osavaltioita, joissa valkoinen vähän koulutettu väestö kokee, että talous ja yhteiskunta on jättänyt heidät.

Kuittisen mukaan  Yhdysvaltojen valkoinen väestö on valmis hyväksymään rasistisen kandidaatin, jos he kokevat ehdokkaan taloudellisen viestin sopivan heidän elämäntilanteeseensa.

Jos Trump voittaa vaalit, niin Kuittisen mielestä se kertoo siitä, että Yhdysvallat ei ole niin suvaitsevainen kuin mitä suurin osa ihmisistä on ajatellut.