Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaiden kolmatta ja samalla viimeistä vaaliväittelyä Las Vegasissa katsoi 71,6 miljoonaa amerikkalaista, kertoo katsojalukuja mittaava Nielsen.
Kaksi Donald Trumpin ja Hillary Clintonin kolmesta tv-tentistä ovat olleet Yhdysvaltain kampanjahistorian katsotuimmat väittelyt.
Presidenttiehdokkaiden ensimmäistä vaaliväittelyä New Yorkissa syyskuun lopulla seurasi ennätykselliset 84 miljoonaa katsojaa. Toista väittelyä St. Louisissa lokakuun alussa katsoi 66,5 miljoonaa ihmistä.
Vain Jimmy Carterin ja Ronald Reaganin kohtaaminen vuonna 1980 on kerännyt yhtä huimia katsojalukuja. Tuolloin herrojen väittelyä seurasi 80,6 miljoonaa ihmistä.
Trumpin ja Clintonin torstainen väittely sai myös Twitterin liekkeihin. Republikaanien Trump mainittiin 3,9 miljoonassa twiitissä, kun demokraattien Clinton sai liikkeelle 1,9 miljoonaa twiittiä.
Ehdokkaat kohtasivat jälleen toisensa hyväntekeväisyysillallisella New Yorkissa vuorokausi tv-tentin jälkeen. Ehdokkaiden odotetaan pitävän perinteisesti huumoria kukkivan puheen Al Smithin säätiön järjestämällä illallisella.
Clinton ja Trump pilailivat toistensa kustannuksella, kunnes Trump ylitti rajan kutsumalla Clintonia kieroksi, ja sai yleisön buuaamaan puheilleen.
Clinton puolestaan vitsaili, että Trump voi aina huutaa väliin "väärin!", jos hän ei pidä kuulemastaan.
Ehdokkaiden kireistä väleistä kertoo jotain se, että he eivät juuri katsoneet toisiaan, vaikka istuivat samassa pöydässä. New Yorkin kardinaali Timothy Dolan oli laitettu istumaan erotuomariksi ehdokkaiden väliin.
Lähteet: AP, Reuters