Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton syyttää Donald Trumpia väijymisestään toisessa televisioidussa televisioväittelyssä viime sunnuntaina. Trump seisoi usein aivan Clintonin takana, kun tämä vastasi yleisökysymyksiin St. Louisissa Missourissa.

NBC-kanavan Ellen DeGeneresin show´ssa Clinton kertoi, että Trump sai hänen olonsa tuntumaan oudolta. Hän uskoo, että Trumpin käytöksen syynä oli julkisuuteen vuotanut äänitallenne tämän seksistisistä kommenteista.

– Hän oli todella kiihtynyt. Saattoi aistia, miten vihainen hän oli, Clinton sanoi.

– Joten hän todella yritti hallita väittelyä, ja sitten hän kirjaimellisesti väijyi minua ympäri lavaa. Saatoin tuntea hänen läsnäolonsa selkäni takana.

Trump on torjunut käytökseensä kohdistuneen arvostelun.

– Seison korokkeella tuolini vieressä. Hän [Clinton] kävelee huoneen poikki. Hän seisoo edessäni, aivan lähellä minua. Ja mitä lehdet kirjoittavat seuraavana päivänä? Että loukkasin hänen henkilökohtaista tilaansa.

– Uskokaa minua. Viimeisin tila, jota haluan loukata, on hänen tilansa, republikaanien Trump sanoo.

Useat naiset ovat televisioväittelyn jälkeen syyttäneet Trumpia seksuaalisesta ahdistelusta.

Katso väittely:

Menikö Trumpin ja Clintonin toinen väittely sinulta ohi? Katso ohjelma nyt tekstitettynä