Kun Hillary Clinton ja Donald Trump saapuivat ensimmäiseen tv-väittelyynsä, olivat tuntosarvet erityisen höröllä mediatalojen faktantarkistajilla.

Yhdysvalloissa tiedotusvälineet seuraavat tarkoin presidenttiehdokkaiden esittämiä väitteitä ja niiden paikkansapitävyyttä.

Esimerkiksi The New York Times, The Washington Post, CNN, Politifact ja Boston Globe julkaisivat heti Clintonin ja Trumpin ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen uutisen, jossa ruodittiin ehdokkaiden sanomisia ja tarkistettiin, pitävätkö väitteet paikkansa.

Mutta ratkaisevatko faktat presidentinvaalit? Kysyimme muun muassa tätä faktantarkistukseen perehtyneeltä toimittaja Johanna Vehkoolta:

1. Onko Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan liittyvä faktantarkistus nyt jotenkin tavallisuudesta poikkeavaa?

Yhdysvalloissa on tehty tätä paljon jo monien vaalien aikana, joten käytännöt ovat aika vakiintuneita ja tunnettuus yleisön parissa laajaa. Faktantarkistusjournalismi ei siis sinänsä ole enää uutta ja erikoista.

Yhdysvaltalaiset toimittajat ja tutkijat ovat puhuneet siitä, että Trump on siinä mielessä ennennäkemätön ehdokas, ettei hän välitä faktantarkistuksista.

Aina aikaisemmin poliitikot ovat ainakin jossain määrin välittäneet siitä, jos jäävät kiinni valheista, ja silloin he tyypillisesti muutavat puheitaan. Mutta Trump ei välitä eikä muuta puheitaan. Eli siinä mielessä nämä ovat poikkeukselliset vaalit.

2. Kiinnostaako esitettyjen väitteiden oikeellisuus äänestäjiä?

Paljon on puhuttu viime aikoina, että elämmekö me faktojen jälkeisessä ajassa tai totuuden jälkeisessä yhteiskunnassa. Että onko ihmisille, jotka ovat puolensa valinneet, faktoilla kauheasti merkitystä.

Aika monille ei välttämättä ole. Jos on vahva maailmankuva, johon halutaan uskoa, aletaan myös valikoida informaatiota sen perusteella.

Kukaan meistä ei ole immuuni ilmiölle, sitä kutsutaan vahvistusharhaksi. Mutta mitä kiihkeämmin uskoo johonkin asiaan sitä tyypillisemmin on välittämättä faktoista.

3. Ratkaiseeko faktantarkistus vaalit?

Tietysti toivoisin, että ratkaisisi, mutta se saattaa olla toiveajattelua.

4. Miten yleistä politiikan faktantarkistus on maailmalla?

Poliitiikan faktantarkistus on lähtöisin Yhdysvalloista ja se on ollut siellä suosittu käytäntö jo kymmenisen vuotta.

2003–2007 on perustettu merkittäviä faktantarkistusiorganisaatioita. Osa niistä toimii perinteisen median sisällä, esimerkiksi The Washington Postissa. Tunnetuin on ehkä Pulizer-palkinnonkin saanut Politifact, joka on sanomalehtiorganisaation sisällä, mutta toimii netissä.

Parin, kolmen viime vuoden aikana politiikan faktantarkistuksesta on tullut journalismissa globaali ilmiö, uusi verkkojournalismitrendi.

Verkossa faktantarkistuksen voi tehdä todella paljon läpinäkyvämmäksi kuin radiossa, televisiossa ja lehdissä. Verkossa voi antaa linkkejä lähteisiin, joiden perusteella poliitikon väittämä on tuomittu faktaksi tai valheeksi.

5. Entäpä Suomessa?

Suomessa faktantarkistusjournalismi on vielä hyvin alkuvaiheessa.

Yhdistyspohjalta toimiva Faktabaari on tehnyt sitä jonkun verran. Nyt ihan viime aikoina olen huomannut suomalaisessa lehdistössä tämän lajityypin juttuja, esimerkiksi Juha Sipilän ja Alexander Stubbin puheita on tarkistettu samaan tyyliin kuin amerikkalaiset faktantarkistajat tekevät.

Juttuja ei kuitenkaan ole leimattu faktantarkistusjutuksi. Niissä ei ole esimerkiksi fact check -logoa, joka antaisi lukijalle lukuohjeen, että kyse tällaisesta juttutyypistä, Johanna Vehkoo kertoo.

Ja mitä faktantarkistajat löysivät?

Yle Uutiset kävi läpi muutamien nettilehtien Fact Check -artikkeleita Clintonin ja Trumpin ensimmäisestä yhteisestä vaaliväittelystä, joka käytiin tiistaiaamuna Suomen aikaa.

Faktantarkistajien arvion mukaan Trump nojautui toistuvasti ongelmallisiin tai vääriin väitteisiin. Myös Clinton venytti toisinaan totuutta. Hänen virheelliset väittämänsä kuitenkin kalpenivat Trumpin liioittelujen ja epätotuuksien rinnalla, tiivistää The Washington Post. The Boston Globen mukaan molemmat kiistivät antaneensa lausuntoja, joita olivat aiemmin tehneet.

The Washington Post toteaa, että Trump väitti virheellisesti muun muassa, että hän vastusti Irakin sotaa. Lehden mukaan kaikki todistusaineisto kuitenkin viittaa siihen, että Trump tuki sotaa kunnes muu maa alkoi kääntyä sitä vastaan vuonna 2004.

Clinton osalta lehti nostaa esiin muun muassa demokraattien usein esiin tuoman huomion siitä, että terroristien tarkkailulistalla olevat voivat ostaa aseen. Demokraattien kongresissa tekemä esitys ei kuitenkaan estäisi tällaisia ostoja automaattisesti, lehti sanoo.

The New York Times tuo esiin Trumpin vääristä väittämistä esiin myös muun muassa sen, että Kiina devaluoi valuuttaansa saadakseen taloudellista hyötyä. Väite on vanhentunut. Monien ekonomistien arvion mukaan Kiina teki näin vuosia, mutta on viime aikoina pyrkinyt vakauttamaan tai jopa nostamaan valuuttansa arvoaan, lehti sanoo.

Clinton puolestaan on muuttanut kantaansa Tyynenmeren maiden TPP-vapaakauppasopimuksesta, lehti sanoo. Clinton sanoo nyt, että hän toivoi hyvää sopimusta. Lehden mukaan Clinton kuitenkin puhui yli 40 kertaa sopimuksen puolesta tekemättä tukeaan riippuvaiseksi siitä, millainen sopimuksesta tulee, The New York Times huomauttaa.

The Boston Globe nostaa esiin muun muassa Trumpin väitteen, että Venäjä laajentaa sotavoimiaan ja sillä on uudempaa kapasiteettia kuin Yhdysvalloilla. Venäjä on laajentanut sotavoimiaan ja lisännyt ase- ja kalustohankintojaan. Yhdysvalloilla on kuitenkin edelleen paljon kehittyneempiä sotakoneita ja aseistusta, lehti kertoo.

Clintonin osalta lehti ruotii muun muassa väitettä, että Trump julkisesti kehotti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia hakkeroimaan yhdysvaltalaisia. Clinton ei tehnyt näin, vaikka esittikin toiveen, että venäläishakkerit löytäisivät ne 30 000 yksityistä sähköpostia, jotka ovat kateissa Clintonin serveriltä, TheBoston Globe sanoo.

Politifact puolestaan toteaa vääräksi muun muassa Trumpin väitteen, ettei hän ole koskaan väittänyt ilmastonmuutoksen olevan kiinalaisten tekemä huijaus. Trump sanoi näin tweetissään neljä vuotta sitten. Jälkeenpäin Trump sanoi väitettä pilaksi, eikä ole toistanut sitä. Hän on kuitenkin toistuvasti kutsunut ilmastonmuutosta huijaukseksi. Tammikuussa hän lisäksi arvioi, että ilmastonmuutoksen vastainen toiminta hyödyttää Kiinaa, Politifact toteaa

CNN:n faktantarkistajat toteavat harhaanjohtavaksi muun muassa Clintonin väitteen, että hänen taloussuunnitelmansa toisi kymmenen miljoonaa työpaikkaa, kun taas Trumpin suunnitelma maksaisi 3,5 miljoonaa työpaikkaa. CNN arvioi Clintonin viittaavan Moody'sin analyytikon Mark Zandin arvioon. Zandi kuitenkin arvioi, että 7,2 miljoonaa työpaikaa syntyisi, vaikkei Clinton tekisi mitään. Siten Clintonin suunnitelma toisi noin kolme miljoonaa lisätyöpaikkaa, CNN laskee.

Trumpin väitteistä CNN toteaa virheelliseksi muun muassa sen, että sotilasliitto Nato olisi perustanut terrorismin vastaisen osastonsa pitkälti hänen kritiikkinsä ansiosta. Naton mukaan osaston perustamista on suunniteltu jo kauan ennen kuin Yhdysvaltain presidentinvaalikampanja käynnistyi ja Trump alkoi julkisesti arvostella sotilasliittoa.

Korjattu 28.9.2016 klo 12.59: Oikea termi on faktantarkistus, ei faktantarkastus. Lisäksi: politiikan faktantarkistus ei poliittinen.