Kumpi voitti?
Yleinen arvio on, että asiasisällön hallinnut ja valtiomiesmäisemmin esiintynyt demokraattien Hillary Clinton päihitti mennen tullen republikaanien Donald Trumpin.
Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Pirkko Pöntisen mukaan Clintonin valttina oli rauhallinen esiintyminen ja provosointien sivuuttaminen. CNN:n teettämässä kyselyssä 62 prosenttia katsojista piti Clintonia voittajana, kun taas 27 prosenttia arvioi Trumpin selviytyneen voittajana.
Trumpin tukijat kannattavat Trumpia juuri siksi, että hän ei käyttäydy valtiomiesmäisesti.
– Trump saattoi ottaa torjuntavoiton. Hän kykeni esiintymään haastajana, arvioi Eurooppa-tutkimuksen verkostonjohtaja Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta.
Mistä väiteltiin?
Ehdokkaat ottivat yhteen ja heitä tentattiin työpaikoista, taloudesta, terrorismin torjunnasta, rikollisuudesta, aselainsäädännöstä, sotilasliitto Natosta, ilmastonmuutoksesta ja rotujen välisten suhteiden parantamisesta Yhdysvalloissa.
Clinton syytti Trumpia rasismista, sovinismista ja verojen välttelystä. Trump arvosteli Clintonin aikaansaannoksia politiikassa ja piti tämän pitkää uraa politiikan eliitin kabineteissa taakkana. Trump nosti myös esiin Clintonin ulkoministerinä käyttämän yksityisen sähköpostipalvelimen. Clinton myönsi tehneensä virheen käyttäessään henkilökohtaista sähköpostiaan ja kertoi olevansa siitä pahoillaan.
Missä kumpikin pärjäsi?
Trump onnistui läksyttämään Clintonia kiistelyssä vapaakauppasopimuksista ja niiden merkityksestä Yhdysvaltain taloudelle.
– Toisten mielestä Clintonin asiallinen linja oli vahvempi, jotkut ovat sitä mieltä, että Trump onnistui tuomaan vahvempaa persoonallisuutta esiin, arvioi Yhdysvaltain-tutkimuksen dosentti Benita Heiskanen Turun yliopistosta.
Suomalaiset puheen, esiintymistaidon ja retoriikan asiantuntijat pitivät Trumpin viestintää spontaanina ja energisenä. Trump onnistui siksi Clintonia paremmin antamaan aidon vaikutelman.
– Aikana, jolloin asiaosaamisella pitäisi päteä, Trump hallitsee keskustelua ja kampanjaa suunsoitolla, huulenheitolla ja showmiehenä, tietokirjailija Risto Uimonen sanoi Ylen haastattelussa.
Pitikö pinna, säilyikö maltti?
Trump keskeytti Clintonin usein, jankkasi ja puhui vastausten päälle. Hänen on kuitenkin arvioitu esiintyneen jossain määrin maltillisemmin kuin millaisena hänet on totuttu näkemään omien kannattajiensa edessä.
– Clinton pääsi nopeasti ärsyttämään Trumpia niin, että hän sortui keskeyttämiseen ja suoranaiseen huutamiseen, Yhdysvaltain-tutkimuksen dosentti Heiskanen arvioi.
Trump läksytti Clintonia siitä, että tällä ei hänen mielestään ollut oikeaa voittajan luonteenlaatua ja sisukkuutta presidentiksi. Clinton taas esiintyi hillitysti. Hän piikitteli Trumpia muun muassa siitä, ettei tämä ole julkaissut verotietojaan. Presidenttiehdokkailla on ollut tapana julkistaa tiedot.
Tunteet kuumenivat nokittelussa muun muassa, kun Clinton hyökkäsi Trumpin ydinasepuheita vastaan.
– Miehen, joka provosoituu yhdestä ainoasta twiitistä, ei pitäisi päästä lähellekään ydinkoodeja, Clinton totesi.
Trump vastasi vitsin alkavan käydä vanhaksi.
– Mutta se on silti hyvä. Kuvaa ongelmaa hyvin, Clinton napautti.
Lipsuttiinko totuudesta?
Yhdysvaltalaiset ja kansainväliset viestimet, kuten Britannian yleisradioyhtiö BBC, ovat kuumeisesti tarkistaneet ehdokkaiden väittelyssä laukomia väitteitä ja lupauksia. Yhdysvaltalaisen CNN-kanavan mukaan erityisesti Trump ei pysynyt totuudessa. Myös Clintonin väitteet olivat välillä harhaanjohtavia.
Trumpin syytettyä Clintonia johtajuuden puutteesta Clinton heitti, että illan aikana häntä tullaan todennäköisesti pitämään syypäänä kaikkeen mahdolliseen ikinä tapahtuneeseen.
– Miksipä ei? Trump totesi Clintonin keskeyttäen.
Mitä seuraavaksi?
Väittely saattoi vetää television ääreen jopa 100 miljoonaa amerikkalaista, mikä olisi kaikkien aikojen yleisöennätys presidentinvaaliväittelylle. Väittelyllä on suuri merkitys, koska epävarmoja äänestäjiä on yhä paljon. Ehdokkaat kohtaavat vielä kahdessa väittelyssä ennen 8. marraskuuta järjestettäviä presidentinvaaleja.