Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin kannatus mielipidemittauksissa on viime päivinä jonkin verran noussut ja republikaanien Donald Trumpin hieman laskenut. Tämä käy ilmi Yhdysvaltojen politiikkaa seuraavalta Real Clear Politics -nettisivustolta.
Real Clear Politicsin laskeman kaikkien mielipidemittausten keskiarvon mukaan Clintonin kannatus on nyt 46,5 prosenttia ja Trumpin 43,7 prosenttia. Ero on siis vajaat kolme prosenttiyksikköä.
Clintonin kannatus on elokuun lopusta lähtien ollut laskussa, mutta Real Clear Politicsin lukujen mukaan se on viime viikon aikana kääntynyt hienoiseen nousuun.
Väittelyistä toivotaan selvyyttä puheisiin
Clinton ja Trump valmistautuvat parhaillaan ensimmäiseen kolmesta kahdenkeskisestä televisioväittelystään.
Noin puolet yhdysvaltalaisäänestäjistä uskoo väittelyiden auttavan ehdokkaan valinnassa, kertoo maanantaina julkaistu Reuters/Ipsos -tiedustelu. Sen mukaan noin 10 prosenttia äänestäjistä ei ole vielä kallistunut kummankaan ehdokkaan kannalle.
Suurin osa yhdysvaltalaisista myös toivoo väittelyiden tuovan selvyyttä ehdokkaiden puheisiin. Vastaajista 72 prosenttia haluaa väittelyn puheejohtajien kertovan, jos ehdokas puhuu asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.
New Yorkissa Hofstran yliopistossa järjestettävä televisioväittelylle odotetaan noin 100 miljoonan katsojan yleisöä.
Väittely pidetään tiistaiaamuna kello 4–5.30 Suomen aikaa. Sitä voi seurata suorana Yle Uutisten nettisivuilta ja Yle Areenasta.