Kuusi viikkoa ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja monet äänestäjät ovat yhä epävarmoja kannoistaan. Washington Post -lehti kuitenkin lohduttaa äänestäjiä vaihtoehdolla: äänestää voi myös karvaista ehdokasta.

Lehden mukaan vaaleissa on ehdolla useampiakin nelijalkaisia kandidaatteja sekä ainakin yksi äyriäinen. Näyttävimpiin kuuluu kuitenkin Limberbutt McCubbinsin kampanja.

Harmaaraidallisen kollin iskulause kuuluu "Aika on nau" (The Time Is Meow). Kampanjan osana on muun muassa samaa sukupuolta olevien kissojen liittojen laillistaminen sekä kissanmintun laillistaminen.

Yhdysvaltain perustuslain mukaan presidenttiehdokas voi olla henkilö, joka on syntynyt Yhdysvalloissa. "Henkilöä" ei kuitenkaan perustuslaissa määritellä ihmiseksi, joten Limberbuttille se tarjoaa porsaanreiän ehdokkuuteen.

Iältään Limberbutt jää kuitenkin vajaaksi, sillä se on vain seitsenvuotias, kun presidenttiehdokkaan tulee olla vähintään 35-vuotias.

Sika takavuosien ehdokas

Limberbutt ei suinkaan ole ensimmäinen karvainen poliitikko. Vuonna 1968 presidenttehdokkaana oli sika ja 2008 mäyräkoira. Alaskalaiskaupungissa pormestarina on kissa ja Kaliforniassa pormestarina on ollut koira.

Myös 2016 vaaleissa ehdolla on ainakin kaksi koiraa.

Vaikka Limberbuttin kampanja alkoi vitsinä, kissa on kuitenkin suosion myötä rekisteröity viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Limberbuttilla on 12 000 Facebook-seuraajaa.

Limberbuttin ihmiset, 18-vuotiaat politiikanopiskelijat Isaac Weiss ja Emilee McCubbins kuitenkin sanovat, että eivät aio äänestää kissaa marraskuussa eivätkä toivo muidenkaan tekevän niin. Kissan kampanja on vain näpäytys Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmälle ja kuvastaa äänestäjien tyytymättömyyttä tilanteeseen.