**Saksan tulvissa on kuollut jo ainakin yhdeksän ihmistä. **Ranskassa uhreja on ollut yksi. Säätiedotukset eivät lupaa helpotusta sateisiin perjantaina. Osassa Keski-Ranskaa tulvat ovat pahimmat yli vuosisataan ja tuhansia ihmisiä on evakuoitu. Tulvatilanne on hankala myös Pariisissa. Esimerkiksi Louvren taidemuseo on tulvan takia suljettu.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Hillary Clinton arvosteli rajusti republikaanien Donald Trumpia ulkopoliittisessa linjapuheessaan. Clinton sanoi, että Trump olisi vaarallinen sekä Yhdysvaltain asevoimien että ulkopolitiikan johdossa. Clinton kutsui Trumpia herkkänahkaiseksi, irrationaaliseksi ja heikosti valmistautuneeksi.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaanien Paul Ryan on ilmoittanut tukevansa Donald Trumpia presidentiksi. Ryan sanoi, että hänellä on Trumpin kanssa enemmän yhteistä kuin erimielisyyksiä. Aikaisemmin Ryan kieltäytyi tukemasta Trumpia. Tuenilmaisun nähdään olevan mahdollisesti askel siihen, että puolue olisi yhdistymässä Trumpin taakse.

**Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Turkki ei pysty **tarjoamaan suojaa turvapaikanhakijoille. Järjestö vaatii, että EU:n ja Turkin sopimukseen perustuvat turvapaikanhakijoiden palautukset Turkkiin on lopetettava. Sopimuksen suurin puute on Amnestyn mukaan se, että Turkkia pidetään turvallisena maana.

Britannian pääministeri David Cameron sanoo, että Britannia pystyy kontrolloimaan maahanmuuttoa vain pysymällä EU:n jäsenenä. Cameronin mukaan EU:sta eroaminen sotkisi Britannian talouden. Cameron esiintyi ensimmäisessä televisioidussa tentissä ennen EU-jäsenyydestä järjestettävää kansanäänestystä.