Yhdysvaltain syksyn presidentinvaaleista on jo pitkään povattu ennennäkemättömän rajua taistoa, jossa kaikki keinot ovat luvallisia.

Kumpikin pääehdokas herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Demokraattien puolella Hillary Clintonin ehdokkuus on näyttänyt varmalta jo pitkään, mutta hänen haastajansa Bernie Sanders taistelee katkeraan loppuun saakka innokkaiden kannattajiensa tukemana.

Republikaanien kisassa Donald Trump on pudottanut haastajansa yksi toisensa jälkeen. Viimeinen mohikaani Ted Cruz heitti pyyhkeen kehään toukokuun alussa, hävittyään Indianan esivaalit.

Clintonin ja Trumpin yhteenoton asetelmia on mitattu mielipidetiedusteluissa vaalikampanjan alusta alkaen. Clintonin voittoa on pidetty selvänä, mutta nyt tilanne on toinen.

RealClearPolitics on chicagolainen politiikan tutkimuslaitos, joka on tänä vuonna keskittynyt ennen muuta presidentinvaalien kampanjoinnin analysointiin.

Laitos on koonnut yhteen eri mielipidetiedustelujen tulokset.

Tältä näyttää presidentinvaalien kahden pääehdokkaan kannatuksen kehitys 8. marraskuuta 2015 alkaen, jolloin vaaleihin oli aikaa tasan vuosi.

Supertiistain aikaan 1. maaliskuuta Hillary Clintonin ja Donald Trumpin kannatusero oli pieni, noin kolme prosenttiyksikköä Clintonin hyväksi.

Heti sen jälleen Clintonin suosi lähti takaiseen nousuun ja Trumpin puolestaan jyrkkään laskuun.

Ero oli suurin 23. päivä maaliskuuta, jolloin Clintonia kannatti 50 prosenttia ja Trumpia 39 prosenttia haastatelluista.

Tuon miitauksen jälkeen suunta muuttui.

Clintonin kannatus väheni huhtikuun aikana hitaasti mutta tasaisesti. Toukokuussa kannatuskäyrä on laskenut vielä jyrkemmin. Tuoreimmista ennusteista tehdyn koosteen mukaan Clintonia kannattaa nyt 43,2 prosenttia rekisteröityneistä äänestäjistä.

Trumpilla käyrä on puolestaan ollut tasan päinvastainen.

Huhtikuussa kannatus kääntyi lievään nousuun ja kiihtyi edelleen toukokuun puolella. Nyt Trumpia kannattaa 43,4 haastatelluista eli pääehdokkaiden kannatus on käytännössä tasoissa.

Kaksi inhokkia kärkiehdokkaina

Näiden vaalien erikoisuus on se, että kärkiehdokkaiksi on seuloutumassa kaksi inhokkia.

Epäsuosioluvuissa Trump on pienessä johdossa.

ABC Newsin ja Washington Postin mielipidetiedustelun mukaan 58 prosentilla ihmisistä on kielteinen näkemys Trumpista. Myönteisesti häneen suhtautuu 29 prosenttia haastatelluista.

Hillaryn Clintonin luvut eivät ole paljon paremmat. Häneen suhtautuu kielteisesti 54 prosenttia haastatteluista. Myönteinen suhtautuminen Clintoniin on 34 prosentilla vastanneista.

Näin alhaisiin suosiolukemiin ei Yhdysvaltain presidentinvaalien kärkiehdokkaiden kohdalla ole päästy niiden runsaan 30 vuoden aikana, kun suosiomittauksia on tehty.

Clintonin riippana edelleen Sanders

Hillary Clintonin rinnalla demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Bernie Sanders on osoittautunut sitkeäksi sissiksi.

Sanders on voittanut demokraattien neljästä viimeisestä esivaalista kolme. Hillary Clintonin takana on koko puoluekoneisto ja sen myötä runsaat 500 puoluekokouksen superdelegaattia, mutta silti Clinton ei vieläkään ole saanut tuekseen edustajien enemmistöä.

Clintonin tukijoukot ovat jo pitkään vaatineet, että Sandersin pitäisi tunnustaa tosiasiat, hänestä ei tule demokraattien presidenttiehdokasta.

Sanders puolestaan on koko vaalikampanjan ajan sanonut, että tässä on kyse muustakin kuin presidentin valitsemisesta, nyt tavoitellaan poliittisen kulttuurin vallankumousta.

Sandersin kannatus on vankkaa nuorten keskuudessa, mikä syö Clintonin tukea tässä ikäryhmässä.

Vielä maaliskuussa Clinton johti Trumpia 18-29-vuotiaiden keskuudessa prosenttiluvuin 64-25. Nyt kannatus on lähes tasan, vain 45-42 Clintonin hyväksi.

Merkillepantavaa on, että Barack Obaman valinnassa vuonna 2008 nuorten tuella ja äänestysinnolla oli tärkeä rooli. 

Hillary Clintonin suurin haaste on, miten hän onnistuu kokoamaan demokraatit taakseen kiihkeän esivaalikampanjan jälkeen.

Clintonia pidetään pätevänä presidentiksi. Hänen kokemustaan ja luonteenlujuuttaan arvostetaan mielipidetiedusteluissa.  

Trump yhä kova pala republikaanijohdolle

Donald Trumpin seuloutuminen 18 ehdokkaan joukosta republikaanien presidenttiehdokkaaksi on kirvelevä tappio puolueen johdolle.

Puolue-eliitin mielestä Trump ei ole republikaani ollenkaan. Tai ei ainakaan sellainen konservatiivinen republikaani, joka nyt haluttaisiin maan johtoon demokraattien Obaman jälkeen.  

Republikaanien tärkein vaikuttaja, kongressin edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, on tavannut Trumpin kahdesti sen jälkeen Trump selätti viimeisenkin haastajansa puolueen esivaaleissa.

Ryan on kuvannut keskusteluja lupaaviksi, mutta hän on samalla sanonut, ettei voi ainakaan vielä tässä vaiheessa asettua avoimesti tukemaan Trumpin ehdokkuutta.

Ryan on huolestunut siitä, että erityisesti Trumpin puheet maahanmuuton estämisestä syövät republikaanien kannatusta perusäänestäjien keskuudessa.

Myös Trumpin näkemykset abortista, vapaakaupasta ja verotuksesta poikkeavat merkittävästi republikaanien peruslinjasta.

Monet republikaanien lainsäätäjistä ovat pitkin hampain asettumassa Trumpin tueksi. Hänellä katsotaan sittenkin olevan parhaat mahdollisuudet estää demokraatin valinta Valkoisen talon haltijaksi marraskuun vaaleissa.

Trumpin kampanjan kannalta puolueen raskassarjalaisten asettuminen hänen tuekseen on tärkeätä. Republikaanien päärahoittajat vierastavat Trumpia, mutta puolue-eliitin suhtautumisen muutos muuttaisi myös rahoittajien näkemystä.

Edustajainhuoneen puhemies Ryan toimii myös republikaanien heinäkuun puoluekokouksen puheenjohtajana. 

Hänen tavoitteenaan on hyväksyttää vaaliohjelma, jolla republikaanit voittaisivat marraskuun kongressivaalit. Trump on luvannut, ettei hän pyri muuttamaan tuota ohjelmaa.

Ikä on nyt valttia presidenttikisassa

Yhdysvaltain presidenttikisan loppukilpailuun on nyt valikoitunut poikkeuksellisen iäkästä kaartia.

Kilpailijoista nuorin on Hillary Clinton. Hän täyttää 26. lokakuuta 69 vuotta. Ronald Reagan valiittiin vuonna 1980 presidentiksi niinikään 69-vuotiaana. 

Jos Hillary Clinton valitaan presidentiksi, hänestä tulee Reaganin jälkeen toiseksi vanhin Yhdysvaltain presidentin virkaan astunut henkilö maan historiassa.

Donald Trump täyttää 14. kesäkuuta 70 vuotta. Jos Trump valitaan presidentiksi, hän on tammikuussa virkaan astuessaan maan historian vanhin presidentti. Trumpilla ikää olisi tuolloin puoli vuotta enemmän kuin Reaganilla virkaanastujaispäivänään.

Aivan omassa sarjassaan painii demokraattien vasemman laidan haastaja Bernie Sanders. Hän täyttää 75 vuotta 8. päivänä syyskuuta.

Ikä on valttia tämän vuoden kisassa.

Ja mikä mielenkiintoisinta, Bernie Sanders on nuorten äänestäjien keskuudessa ylivoimaisesti suosituin ehdokas.   

Kirjoittaja toimi Yleisradion Washingtonin kirjeenvaihtajana vuosina 1997–2002.