Kiinteistömiljardööri Donald Trump on nousemassa vakavasti otettavaksi presidenttiehdokkaaksi Yhdysvalloissa, televisioyhtiö CNN kertoo. Trump on noussut nopeasti republikaanien suosituimmaksi ehdokkaaksi, ja nyt tuore mittaus osoittaa hänen suosionsa nousevan kohisten myös kilpailussa demokraattien kärkiehdokasta Hillary Clintonin vastaan.
Clinton johtaa kisaa 51 prosentin kannatuksella, mutta Trumpin kannatus on noussut 45 prosenttiin. Aiemmissa CNN/ORC-mittauksissa heinäkuussa Clinton johti luvuin 56–40 ja kesäkuussa 59–35. Luvut koskevat kannatusta rekisteröityjen äänestäjien keskuudessa.
Trumpin kannatus on siis noussut peräti 10 prosenttiyksikköä kesän aikana. Trump ilmoitti tavoittelevansa republikaanien presidenttiehdokkuutta kesäkuussa. Hän on hallinnut republikaanien kampanjaa toistuvilla möläytyksillään naisista ja siirtolaisista.
Trumpin kannatus on vankistunut etenkin republikaaneihin kallellaan oleviin sitoutumattomien äänestäjien, miesten ja valkoisten äänestäjien keskuudessa.
CNN/ORC-mittaukseen haastateltiin puhelimitse 1 001 amerikkalaista. Näistä 897 oli rekisteröityjä äänestäjiä. Mittaus tehtiin elokuun 13.–16. päivänä.