– Hallituksessa oleminen on sellaista, että kun olemme yhdessä tekemässä päätöksiä, niin joskus niitä on sitten vaikea puolustaa, vaikka olisi ihan itse päättänyt, kommentoi pääministeri Petteri Orpo yöllä Brysselissä hallituskumppani perussuomalaisten arvostelua aiemmin sovitusta bensapaketista.
Polttoaineiden hintakriisin helpotuspaketilla on kaikkien hallituspuolueiden kuittaus. Perussuomalaisten penäämä jakeluvelvoitteen alentamisen peruminen ei ole paketissa mukana, mikä kirvoitti kritiikkiä puolueelta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi aikaisemmin, että perussuomalaiset taipuivat sovun taakse, koska ”joku ratkaisu täytyi löytää”.
– Hallitus näytti olevan varsin toimintakyvytön tässä asiassa ja pääministerinkin kasvot täytyi pelastaa, Mäkelä perusteli.
Orpon mukaan jakeluvelvoitteen keventäminen ei olisi laskenut polttoaineiden pumppuhintoja nopeasti.
Orpo painottaa, että hallituksella oli neuvotteluissa vain vähän liikkumavaraa. Pääministeri kertoo pitävänsä hyvänä, että rahat kohdistettiin työmatkailijoille ja ammattiliikenteeseen.
Polttoaineiden hinta on tapetilla myös EU-huippukokouksessa. Orpo muistutti, että korkeiden pumppuhintojen taustalla vaikuttavat Hormuzinsalmen tilanne sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.
”EU:n budjettisopuun vielä pitkä matka”
Orpo kommentoi myös EU:n budjettineuvotteluiden tilannetta. Hän arvioi, että EU-mailla on vielä pitkä matka sopuun unionin vuosien 2028–34 budjetista.
Jokaisella EU-maalla näyttäisi Orpon mukaan olevan eri mielipide puheenjohtajamaa Irlannin julkistamasta pohjaesityksestä.
Hänen mielestään budjettineuvotteluissa pitäisi saada valmista aikaan vuoden loppuun mennessä, sillä Ranskan presidentti Emmanuel Macron ei pysty vuodenvaihteen jälkeen viemään asiaa eteenpäin mandaattinsa päättymisen vuoksi.
Ranskassa on määrä järjestää presidentinvaalien ensimmäinen äänestyskierros huhtikuun puolivälissä.
– Paine saada ratkaisut aikaan on valtava, Orpo luonnehti.
– Pahin riski on se, että tämä voi mennä jopa vuoden päähän lokakuulle, jos ennen kesää ei löydy kykyä ratkaisuun, hän jatkoi viitaten EU:n pitkään kesätaukoon.