Juttu tiivistettynä
Venäjältä levinnyt uutinen tartuntatutkimuslaitoksen työntekijän kuolemasta ja mahdollisesta ruttotartunnasta on kiirinyt suurvaltajohtajien agendalle.
Tänään keskiviikkona Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti aikovansa jutella asiasta ”hyvin pian” Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, kertoi uutistoimisto Reuters.
– Meillä on puhelu sovittuna, Trump sanoi.
Venäläisten medialähteiden mukaan Irkutskin tartuntatautien tutkimuslaitoksessa Etelä-Siperiassa työskennellyt 28-vuotias Darja Šipilova joutui sairaalahoitoon 29. syyskuuta.
Hän kuoli Irkutskin lähellä sijaitsevan Šelehovin kaupungin sairaalassa lokakuun ensimmäisen ja toisen päivän välisenä yönä.
Heti sen jälkeen sairaala asetettiin karanteeniin. Venäjän terveydenhuollosta vastaavan viraston Rospotrebnadzorin johtaja Anna Popova lensi Irkutskiin terveys- ja epidemiantorjuntakomission ylimääräiseen kokoukseen.
Venäjä on kiistänyt, että Šipilovan olisi kuollut ruttoon.
Maanantaina Rospotrebnadzor vakuutti, että menehtyneestä otetut näytteet eivät ole osoittaneet yhteyttä hänen työhönsä. Nainen kärsi viranomaisten mukaan ”tuntemattomasta syystä johtuvasta keuhkokuumeesta”.
Epäluulot istuvat kuitenkin tiukassa.
Aiemmin tiistaina Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoi haluavansa Venäjältä enemmän tietoa.
Myös Maailman terveysjärjestö WHO on kehottanut Venäjää toimimaan avoimesti epäiltyyn ruttokuolemaan liittyvissä asioissa.
Keskiviikkona WHO ilmoitti, ettei se pysty tekemään kattavaa riskiarviota mahdollisesta ruttotilanteesta Venäjältä saatujen tietojen perusteella.
Hallinnon edustajat julkaisivat ja poistivat mainintoja rutosta
Epäluulojen takana on muun muassa Venäjän hallinnon edustajien ristiriitainen viestintä.
Tästä kertoo venäläinen Baikalin alueen uutisia julkaiseva verkkojulkaisu Ljudi Baikala. Venäjän viranomaiset ovat julistaneet sen ulkomaiseksi agentiksi.
Julkaisun mukaan Burjatian tasavallan johtaja Aleksei Tsydenov kommentoi Šipilovan kuolemaa illalla 2. lokakuuta Venäjän hallinnon Max-viestikanavassa. Hän sanoi: ”Irkutskin alueella ruttoon kuollut nainen.”
Myöhemmin samana päivänä hän muutti viestinsä muotoon ”Irkutskin alueella mahdollisesti ruttoon kuollut nainen”.
Lokakuun 3. päivän aamuna Baikalin kaupungin hallinto kehotti viestisovellus Telegramissa paikallisia asukkaita välttämään väliaikaisesti matkustamasta Šelehoviin. Hallinto perusteli kehotusta ”epävirallisilla tiedoilla”, joiden mukaan ruttoa oli havaittu alueella.
Kaksi tuntia myöhemmin viranomaiset poistivat julkaisun. Verkkojulkaisu Ljudi Baikala on julkaissut ruutukaappauksen poistetusta julkaisusta.
Samana päivänä Šelehovissa sijaitsevan alumiinisulattamon johto määräsi maskien käytön pakolliseksi tehtaan tiloissa.
Tehtaan johtaja Artem Fominyh viittasi ”Šelehovissa leviävään ristiriitaiseen tietoon, joka liittyy ruttotilanteeseen”.
Seuraavana päivänä Fominyh kertoi, että maskien käyttöpakko tehtaassa ei liity Šelehovin sairaalan karanteeniin, vaan akuuttien hengitystieinfektioiden lisääntymiseen.
Bakteerivaksinologian apulaisprofessorin mukaan rutto voi aiheuttaa nopeasti tappavan sairauden:
Venäläismediat poistivat ruttoa koskevia juttuja
Verkkojulkaisu Ljudi Baikalan mukaan myös Venäjän suurimpiin kuuluva ja hallintoa lähellä oleva tv-kanava REN-TV poisti viisi Telegram-julkaisua, jotka liittyivät ruton leviämiseen.
Lisäksi Venäjän nykyhallinnon linjaa tukevat mediat, kuten Izvestija, Argumenty y Fakty sekä Moskovskyi Komsomolets julkaisivat ja poistivat ruttoepäilyä koskevia artikkeleita.
Yksi artikkeleista käsitteli sitä, että terveysvirasto Rospotrebnadzor olisi kiistänyt sairaaloiden asettamisen karanteeniin. Muun muassa tämä artikkeli säilyi kuitenkin tallennettuna hakukone Yandexin välimuistista.
Ljudi Baikalan mukaan ainakin neljä Irkutskin sairaalaa asetettiin karanteeniin.
Kollegat eivät pidä koeputken rikkoutumista todennäköisenä
Mediassa on esitetty epäilyjä, että Šipilova olisi sairastunut rikottuaan ruttobakteeria sisältävän koeputken.
Ljudi Baikalan haastattelemat Šipilovan kollegat eivät pidä tätä todennäköisenä.
– Sitä ei täällä tapahdu. Vaikka hän olisi niin tehnyt, täällä on eristyshuone ja eristetyt vaatteet. Mitään ei tapahtuisi, kollega kommentoi Ljudi Baikalalle nimettömänä.
Šipilovan opiskeluaikainen ystävä, joka on ollut harjoittelussa instituutissa, on samaa mieltä.
– Tiukkojen turvatoimien lisäksi kaikki instituutissa työskentelevät ja harjoittelijat ovat rokotettu ruttoa vastaan.