Juttu tiivistettynä
Rajun arvostelun kohteeksi joutunut Rauman kaupunginvaltuutettu Kalle Leppikorpi saattaa menettää paikkansa puolueen valtuustoryhmän johdossa. Näin arvioivat monet Rauman keskeiset demarivaikuttajat.
Leppikorpi johti vuoteen 2025 saakka Rauman kaupunginhallitusta kahdeksan vuoden ajan. Syytökset hänen toiminnastaan koskevat osin jo tätä ajanjaksoa.
Leppikorpi itse kiistää tiukasti syytökset Ylelle. Hän pitää niitä panetteluna.
Sanomalehti Satakunnan Kansa toi tilanteen julkisuuteen äskettäin uutisoidessaan, että Leppikorpi on erotettu omasta puolueyhdistyksestään Rauman Työväenyhdistyksestä.
Kyse on Leppikorven käytöksestä. Yle sai erottamista koskevat viestit Leppikorvelta. Niissä viitataan Leppikorven muun muassa kiusaavan, haukkuvan ja maalittavan muita poliitikkoja ja suhtautuvan halventavasti erityisesti naisiin. Asiasta on tehty ilmoitus myös SDP:n häirintäyhdyshenkilölle.
Demarilähteet kertovat luottamuspulasta
Yle on saanut tapauksesta tietoja useilta raumalaisilta sosiaalidemokraateilta. Yle ei kerro poliitikkojen nimiä, koska Leppikorpi kertoo vievänsä julkisuudessa olleet väitteet poliisin tutkittavaksi.
Lähteet arvioivat, että Leppikorven käytös on jatkunut pitkään ja heikentää demarien vaikutusvaltaa ja toimintakykyä.
Lisäksi ongelmalliseksi koetaan puolueen kannalta se, että Leppikorpi haastaa jatkuvasti julkisuudessa SDP:n muiden poliitikkojen ja koko Rauman tekemiä poliittisia valintoja. Leppikorven pisteliäiksi koetut kolumnit Satakunnan Kansassa herättävät hämmennystä.
Leppikorpi itse katsoo johtaneensa politiikkaa Raumalla ja demarien valtuustoryhmässä määrätietoisesti ja keskustellen.
Asema uhattuna tammikuussa
Demarilähteiden mukaan Leppikorpi haastetaan varmasti viimeistään tammikuussa, kun SDP valitsee uudestaan valtuustoryhmänsä johdon. Jo viimeksi Leppikorpi valittiin ryhmänjohtajan tehtävään arvalla. Leppikorpi ei aio luovuttaa.
– Jos muilla on intohimoja ryhmän puheenjohtajan tehtävään, minulla riittää töitä muuallakin. Mutta niin kauan kuin toisin on päätetty, toimin ryhmän puheenjohtajana, Leppikorpi sanoo.
Rauma on eräs SDP:n vahvimmista linnakkeista Suomessa. Viime kuntavaaleissa puolue sai Raumalla 39,8 prosenttia äänistä.
Vaalien jälkeen Leppikorpi menetti paikkansa kaupunginhallituksen johdossa puoluetoverilleen Heidi Hiljaselle täpärässä äänestyksessä, jonka lopputulos ratkesi arvalla.