Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin taistelu maan mediaa vastaan sai jatkoa perjantaina, kun Trump torppasi uutiskanava CNN:n pääsyn presidentin lentokoneeseen Air Force Oneen.
CNN:n oli tarkoitus matkustaa presidentin lentokoneessa hänen mukanaan Tennesseehen collegen jalkapallo-otteluun. Matka oli merkitty osaksi Valkoisen talon televisiopoolia. Matka kuitenkin torpattiin, eikä CNN:n tilalle laitettu ketään, kertoo The New York Times.
Valkoisen talon televisiopoolissa yhdysvaltalaiskanavat ABC News, CBS News, CNN, Fox News ja NBC News ovat vuorotelleet päivittäin siten, että yksi kanava kattaa presidentin päivittäiset liikkeet Washingtonissa ja ympäri maailmaa sekä hänen puheensa.
Kanavat tarjoavat videomateriaalia muille uutisorganisaatioille, ja sitä lähetetään televisioasemilla. Materiaalia käyttävät myös toimittajat, jotka eivät ole paikalla raportoidakseen reaaliajassa presidentin toimista.
Torstaina CNN, Politico ja MS NOW kertoivat, että niiden toimittajilta evättiin pääsy Valkoiseen taloon, vaikka liittovaltion tuomari oli kumonnut Trumpin niille asettaman porttikiellon. Alkuviikosta jopa Fox News nousi vastustamaan presidentti Trumpia Valkoisen talon lehdistökiellon vuoksi.
Perjantaina CNN sai kuitenkin kuvata Kiinan presidentin Xi Jinpingin valtiovierailun osuutta, jossa presidentit vierailivat Yhdysvaltain kansallisarkistossa.
Mediat: porttikielto rikkoo Yhdysvaltain perustuslakia
CNN, MS NOW ja Politico ovat haastaneet Trumpin ja muita hänen hallintonsa jäseniä oikeuteen. Mediat sanovat, että kielto rikkoo Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen suojaa sananvapaudelle ja lehdistönvapaudelle.
Tuomari on antanut uutisorganisaatioille aikaa maanantaihin asti jättää pyyntö väliaikaisesta kieltomääräyksestä, joka asettaisi Trumpin kiellon jäihin pidemmäksi aikaa.
Lehdistönvapausryhmien koalitio ja kymmenet uutisorganisaatiot ovat antaneet oikeudellisen lausunnon asiasta tukeakseen kannetta.
Trump on käynyt raivokasta kampanjaa mediaa vastaan palattuaan virkaan viime vuonna. Hän on muun muassa hyökännyt henkilökohtaisesti toimittajia vastaan, haastanut uutisorganisaatioita oikeuteen ja painostanut liittovaltion viestintäkomissiota (FCC) esimerkiksi riisumaan lähetysasemien lupia.