RKP ehdottaa tilapäistä alennusta polttoaineiden arvonlisäverotukseen. Puolueen ehdotuksen mukaan veroprosentti alenisi 25,5 prosentista 13,5 prosenttiin.
Nykyisellä hintatasolla kuluttajat maksaisivat jopa 25 senttiä vähemmän litralta.
Ehdotus pienentäisi samalla valtion verotuloa. Jos veroale jäisi voimaan, valtion tulot laskisivat vuositasolla yli 700 miljoonalla eurolla.
RKP on kaavaillut, että alennus alustavasti olisi voimassa vuoden loppuun, mahdollisesti pidempään.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson perustelee Svenska Ylelle ehdotusta viime aikoina voimakkaasti nousseilla polttoaineiden hinnoilla.
– Korkeammat hinnat ovat kerryttäneet enemmän verotuloja. Siksi voisimme tässä vaikeassa tilanteessa laskea hintaa, jotta se hyödyttää kaikkia kansalaisia, Andersson sanoo.
Anderssonin mukaan veroale olisi nopea totetuttaa ja hyödyttäisi mahdollisimman monia. Hänen mukaansa maatalous- ja kuljetusala tarvitsevat tämän lisäksi kohdennettuja tukitoimia.
Myös muut hallituspuolueet ovat esittäneet toimia polttoaineiden hintojen suitsimiseksi.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah esittää jakeluvelvoitteen laskemista määräajaksi, samaa on ehdottanut myös esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom Ylen A-studiossa viime viikolla.
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi keskiviikkona eduskunnan budjettikeskustelussa, että tämän hetken haasteita ovat polttonesteiden hinnat ja huoli sähkön riittävyydestä.
– Me tulemme käymään keskustelua siitä, onko jotain tehtävissä – niukalla liikkumavaralla – polttonesteiden osalta, Orpo sanoi.