Juttu tiivistettynä
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto valmistelee pakotteita, jotka kohdistuisivat Kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen. Käytännössä ne iskisivät tuomioistuimen maksuliikenteeseen.
Näin kertovat lähteidensä perusteella sanomalehti The Wall Street Journal ja uutistoimisto Reuters.
Trump on jo pidempään yrittänyt heikentää tuomioistuimen asemaa. Yhdysvallat on aiemmin asettanut pakotteita ICC:n syyttäjille ja tuomareille, mutta nyt kohteena on koko tuomioistuin.
– On selvää, että mahdolliset institutionaaliset pakotteet olisivat merkittävä eskalaatio Yhdysvaltain ICC:hen kohdistamissa toimissa, kommentoi ICC:n sopimusvaltioiden kokouksen puheenjohtaja Päivi Kaukoranta viestitse.
ICC käsittelee kansanmurhiin, sotarikoksiin ja ihmisyyden vastaisiin rikoksiin liittyviä tapauksia. Se on antanut pidätysmääräyksen esimerkiksi Israelin pääministeristä Benjamin Netanjahusta. Häntä epäillään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Gazan sodan aikana. Myös tuomioistuimen aikeet tutkia Afganistanissa tehtyjä mahdollisia sotarikoksia hiertävät Yhdysvaltoja.
Kaukorannan mukaan maksuliikennepakotteiden tarkoitus olisi vaikeuttaa ICC:n tutkintoja ja muuta toimintaa. Hän huomauttaa, että pakotteet kohdistuisivat myös uhreihin ympäri maailman esimerkiksi Gazassa, Ukrainassa ja Venezuelassa.
Pakotteet olisivat ennakkotapaus
Pakotteet pysäyttäisivät suuren osan ICC:n maksuliikenteestä 6–7 kuukauden siirtymäajan jälkeen, The Wall Street Journal (WSJ) kertoo virkamieslähteiden ja näkemiensä asiakirjojen perusteella. Asiakirjojen perusteella toimet eivät koskisi viestintäpalveluita koskevia maksuja.
Maksuliikenteen pysäyttäminen dollareissa ja tuomioistuimen eristäminen osasta kansainvälistä rahoitusjärjestelmää voisi lamauttaa tuomioistuimen toimintaa.
Kyseessä olisi ennakkotapaus, arvioi analytiikkayritys Economic Security Forumin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Wigell.
– Yhdysvallat käyttää talousjärjestelmävaltaansa ensimmäistä kertaa kokonaista kansainvälistä oikeusinstituutiota vastaan. Instituution jäseniä ovat sen omat liittolaiset mukaan lukien Suomi ja kaikki EU-maat, Wigell sanoo.
Hänestä tapaus muistuttaa Eurooppaa jälleen siitä, että riippuvuus amerikkalaisesta rahoitus- ja teknologiainfrastruktuurista on strateginen haavoittuvuus.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriön asettamat pakotteet kieltäisivät yhdysvaltalaisia yrityksiä tarjoamasta rahoitusta, palveluita tai tavaroita ICC:lle ilman ministeriön alaisen Office of Foreign Assets Controlin (OFAC) lupaa.
Tuomioistuimen puheenjohtaja ja kanslia ovat varoittaneet, että pakotteet voisivat vaikuttaa IT-palveluiden ja vakuutusten hankintaan, tutkijoiden palkkaamiseen ja esimerkiksi yhdysvaltalaisten työntekijöiden palkkojen maksamiseen, Reuters kertoo.
Käytännön tasolla pakotteet voisivat tarkoittaa esimerkiksi työntekijöiden luottokorttien sulkemista ja sitä, että sähköpostipalveluita tai tallennustilaa tarjoavat yritykset purkavat sopimuksiaan.
AIemmin Yhdysvaltojen pakotteiden kohteeksi joutunut ICC:n tuomari Nicolas Guillou ei esimerkiksi pysty käyttämään Visan tai Mastercardin maksupalveluita tai vaikkapa Airbnb:n tai Amazonin palveluita.
Wigellin mukaan valmisteltavien pakotteiden teho perustuu siihen, että ne saavat pankit, pilvipalvelujen tarjoajat ja vakuutusyhtiöt toimimaan ylivarovaisesti.
– Ne eivät halua ottaa minkäänlaista riskiä siitä, että ne suljetaan pois dollarijärjestelmästä. Siksi ne katkaisevat suhteet varmuuden vuoksi ja laajemminkin kuin mitä pakotteet edellyttävät, hän sanoo.
Yle pyysi Päivi Kaukorantaa kommentoimaan sitä, miten tuomioistuin on varautunut tällaisiin tilanteisiin.
Kaukoranta viestitti, ettei voi juuri kommentoida varautumista, koska toimilla yritetään vähentää jo voimassa olevien ja mahdollisten uusien pakotteiden vaikutuksia.
Tuomioistuin on aiemmin tänä vuonna siirtynyt Microsoftin tuotteista saksalaisen ohjelmistoyrityksen tuotteisiin, uutistoimisto AP kertoi nojaten ICC:ssä työskenteleviin nimettömiin lähteisiin. ICC on myös vaihtanut esimerkiksi vakuutusten tarjoajaa.
”Trump tukee Netanjahun asemaa ja toimintaa”
On epäselvää, milloin Trumpin hallinto tekee lopulliset päätökset ja kertoo suunnitelmistaan. WSJ:n lähteiden mukaan tämä saattaa tapahtua jo tällä viikolla. Reutersin lähteiden mukaan hallinto aikoo julkistaa pakotteet pian.
Trumpin hallintoa hiertää ICC:ssä moni asia.
Ensinnäkin Trumpin mielestä ylivaltiollisia oikeussääntöjä ei tarvita, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi. Toiseksi Trump ei pidä monenkeskisistä instituutioista. Hallintoa huolettaa, että yhdysvaltalaiset sotilaat voisivat joutua tuomioistuimen kohteeksi.
Kolmantena vaikuttaa Trumpin Israel-politiikka.
– Yhdysvallat tukee Israelin politiikkaa kaikessa, tai ehkä paremminkin Trump tukee Netanjahun asemaa ja toimintaa, Koskenniemi sanoo.
Mikael Wigell huomauttaa, että jos Yhdysvaltain suunnittelemien pakotteiden tavoitteena on saada ICC perumaan pidätysmääräyksiään, se tuskin toimii.
– Todennäköisempi seuraus on, että ICC ja sen jäsenvaltiot kiihdyttävät irtautumistaan yhdysvaltalaisista palveluntarjoajista, Wigell sanoo.