Karkotit maasta 137 ihmistä.
Näin ilmoittaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin johtaman Valkoisen talon julkaisema pulmatoimintapeli Rio Run.
Olen juuri kerännyt tässä Meksikon ja Yhdysvaltain väliselle Rio Grande -joelle sijoittuvassa pelissä ruskeaihoisia ihmisiä ja laittanut heidät seuraamaan minua jonossa oransseissa haalareissa.
Vangittavista ihmisistä muodostuva ja ruudulla automaattisesti liikkuva letka muistuttaa erehdyttävästi Snake-matopeliä (1998). Ja se on tuttu suomalaisista Nokian matkapuhelimista.
Kyse on videopelin muotoon puetusta propagandasta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun jonkin maan hallinto tekee pelejä tarkoitusperänsä hyväksi.
Trumpin kohdalla se tarkoittaa populistisen MAGA-liikkeen (Make America Great Again) agendaa, joka vastustaa maahanmuuttoa.
Trumpin hallinto julkaisi viiden retrotyylisen pelin kokoelman syyskuun alussa. Kaksiulotteisella pikseligrafiikalla toteutetut pelit saapuivat ilmaiseksi Valkoisen talon nettisivuille, ja niitä pelataan suoraan verkkoselaimesta.
Asia on ollut esillä laajasti kansainvälisessä mediassa. Sitä ovat käsitelleet muun muassa CNN, The Guardian ja The Washington Post.
Testasin propagandapelejä, jotta sinun ei tarvitse
Annin avaa Flappy Bill, jossa ohjataan Amerikan itsenäisyyttä ja vapautta symboloivaa valkopäämerikotkaa. Kansallislinnun pitää kuljettaa lakiesitys perille.
Vaikka teema ei vielä hälytä, samaa ei voi sanoa peli-ideasta. Se on kopioitu suoraan vietnamilaisesta mobiilihitistä Flappy Bird (2013) – ilman koukuttavuutta.
Trump Savings Tycoonissa ohjataan haavia, jolla kerätään ruudulla lentäviä rahapusseja ja osakesalkkuja. Idea jäljittelee japanilaisen Nintendon valopistoolipeliä Duck Hunt (1984), jossa ammuttiin sorsia ja savikiekkoja.
Taustalla nähdään Lincolnin muistomerkin heijastusallas, joka Trump Savings Tycoonissa, todellisuudesta poiketen, kiiltää auringossa sinisenä.
Pulmapeli Supply Line vaikuttaa sisällöltään säyseältä, sillä siinä lajitellaan ruokaa hihnalla. Läpi päästetään parsakaalit, kananmunat ja sienet, kun taas ultraprosessoitu ruoka lyödään pois. Homma muistuttaa amerikkalaista toimintapeliä Tapper (1984).
Vastenmieliseksi pelaamisen tekee se, että ruokalajittelun iskut suorittaa tummaihoinen nyrkkeilijä, joka epäonnistuessaan kokee säälimätöntä väkivaltaa. Hän menettää hampaita ja vuotaa verta.
Jutun alussa kuvailemani, matopeliä matkiva Rio Run on joukon häiriintynein tapaus. Sen pelihahmo on pälvikaljuinen, vanha ja valkoihoinen mies, joka esiintyy puvussa ja kravatissa.
Vankihaalareissa perässä liukuvan ruskeanoranssin ihmisletkan eli ”madon” liikuttaminen on kaikkea paitsi kiehtovaa. Nokian matopelin jännittävä ilmapiiri on vaihtunut sairaaksi ja vastenmieliseksi, jopa simppeli ohjaus on tunaroitu.
Pelit ovat häpeilemättömiä kopioita
Kuten sanottu, pelejä julkaistiin viisi kappaletta. Mutta Valkoinen talo poisti Build the Wall -pulmapelin vain neljä päivää julkaisun jälkeen.
Ehdin pelata sitä, vaikka parempi olisi etten. Kyseessä oli muiden tavoin luokaton kokonaisuus.
Build the Wallissa rakennetaan muuria, jolla linnoitetaan USA:n eteläraja. Siten pelin mukaan ”tuleva lauma” pysyy loitolla.
Ajatus viittaa muuriin, jonka Trump on sanonut rakennuttavansa Yhdysvaltain ja Meksikon väliin.
Valkoisen talon pelit ovat häpeilemättömiä kopiota klassikkoteoksista, mutta Build the Wall lienee ryhmän räikein. Se on yksi yhteen -versio venäläisestä Tetriksestä (1984).
Tämä oli liikaa Tetriksen oikeuksia hallinnoivalle The Tetris Companylle.
The Tetris Company sanoi välittömästi pelin julkaisun jälkeen, ettei ole ollut tekemässä sitä ja ottavansa tekijänoikeusrikkomukset vakavasti. Yhtiö lisäsi uskovansa ihmisten yhteyden, eikä erottamisen, voimaan.
Valkoisen talon sivuilla lukee nyt, että ryhmään tulee vielä viides peli.
Tiedossa ei ole, onko Trumpin pelit tehty tekoälyllä.
The Guardian arvelee, että näin on. Siitä pelit ovat niin luokattomia, että niiden jopa toivoo valmistuneen siten. Ajatus, että ihmiset käyttäisivät arvokasta aikaansa tekemällä näin hirvittäviä, puolivillaisia pelejä, saa surullisemmaksi kuin niiden pelaaminen.
Peleillä on tehty propagandaa aiemminkin
Vaikka tämä on uusi askel pelipropagandassa, kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun USA on valjastanut videopelejä mielipidevaikuttamiseen. Pelit tavoittavat valtavasti ihmisiä, mitä halutaan hyödyntää.
Trump on nähty tekoälykuvassa Halo-räiskintäpelien päähahmona Master Chiefinä, jolloin hän kehotti sarjan iskulauseen (Stop the Flood) mukaisesti pysäyttämään aallon. Asiayhteys viittaa maahanmuuttajiin.
Yhdysvalloissa pelkoa ja vastustusta herättävää maahanmuuttovirasto ICE:ä on markkinoitu Pokemonien sloganilla ”pakko napata kaikki”. Yhdysvaltain armeija puolestaan lupaa vapaapäiviä odotetun rikospeli Grand Theft Auto VI:n pelaamiselle, jos värväytyy.
Viimeistä sanaa pelipropagandassa tuskin on nähty.
Tätä nykyä saudiarabialainen sijoitusrahasto omistaa 48 miljardin euron kaupoilla yhden maailman suurimmista pelikustantajista eli amerikkalaisen Electronic Artsin.
Omistus tapahtuu yhdessä Trumpin vävyn Jared Kushnerin johtaman sijoitusyhtiön kanssa.