Neljä Sonkajärven luottamustehtävissä toimivaa henkilöä on ilmoittanut eroavansa perussuomalaisista.
Ilpo Kärkkäinen, Jyri Kuittinen, Merja Tuovinen ja Senja Huusko ilmoittivat kesäkuussa eronneensa Perussuomalaiset ry:n jäsenyydestä. Kaikki neljä jatkavat kuitenkin valtuustotyötä sitoutumattomina.
Kärkkäinen ja Kuittinen toimivat Sonkajärvellä valtuutettuina. Tuovinen ja Huusko ovat varavaltuutettuja.
He säilyttävät paikkansa, sillä kunnallisvaaleissa valittu paikka kuuluu henkilölle, ei puolueelle.
Ilpo Kärkkäinen kertoo, että hänen jäsenyytensä päättymisen taustalla ovat kevään tapahtumat.
– Perussuomalaiset vastustaa tuulivoimaa voimakkaasti. Minä en kuulu siihen joukkoon, niin se on varmaan yksi tärkeimmistä syistä.
Sonkajärven kunnanvaltuustossa on 21 jäsentä. Eniten valtuustossa on keskustan jäseniä.
Asiaa käsitellään kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina 21. syyskuuta.