Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmaisi lauantaina Irlannin-vierailullaan, että Irlannin ja Pohjois-Irlannin yhdistyminen on vääjäämätöntä.

Trump antoi lausuntonsa Dublinissa tavattuaan Irlannin pääministerin Micheál Martinin.

– En halua aiheuttaa ongelmia, mutta rehellisesti sanottuna haluaisin nähdä Irlannin yhdistyvän, Trump totesi toimittajille Irlannin yleisradio RTÉ:n mukaan.

Trump sanoi, että hänellä on ystäviä ”molemmilla puolilla”.

– Se olisi hieno saavutus kaikille. Kuten minä asian näen, se [yhdistyminen] tulee tapahtumaan lopulta.

Pohjois-Irlanti kuuluu Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Pääministeri Andy Burnhamin kanslia reagoi Trumpin kommentteihin.

Pääministerin edustajan mukaan Britannian kanta Pohjois-Irlannin asemaan pysyy täysin muuttumattomana.

Burnham ilmoitti aiemmin vastatessaan parlamentissa kansanedustajien kysymyksiin, ettei edellytyksiä kansanäänestykselle ole.

– Tietooni ei ole tullut, että uudelle kansanäänestykselle olisi enemmistön tukea kansalaisten keskuudessa. Ennen kuin tilanne muuttuu, äänestystä ei järjestetä, Burnham totesi.

Vuoden 1998 Pitkäperjantain sopimuksen ja sitä seuranneen lainsäädännön mukaan Pohjois-Irlannin asema voidaan muuttaa kansanäänestyksellä. Kansanäänestys on järjestettävä, jos vaikuttaa todennäköiseltä, että Pohjois-Irlannin väestön enemmistö kannattaa liittymistä Irlantiin.

Lähde: Reuters