Keskusta uhkaa hallitusta välikysymyksellä, jos maatalouden kustannuskriisiin ei pyritä hakemaan ratkaisuja. Oppositiopuolue pettyi hallituksen budjettiriihen päätöksiin.
– Hallitus ei tehnyt budjettiriihessä riittäviä toimia, joilla ruoantuottajien tilannetta olisi voitu kestävästi ja pitkäjänteisesti parantaa tai edes auttaa tämän pahimman yli, sanoo keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen STT:lle.
Jos hallitus ei pysty aidosti korjaamaan suuntaa, keskusta on valmis hakemaan eduskunnassa vastauksia suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen myös välikysymyksen kautta, Kaikkonen sanoo.
Kaikkonen viittaa haastattelussa Maaseudun Tulevaisuuden artikkeliin, jossa johtava tutkija Arto Latukka Luonnonvarakeskuksesta sanoi, että Suomen maatalouden kannattavuus on valahtamassa EU:n heikoimmaksi.
Kyse ei Kaikkosen mukaan ole pelkästään maanviljelijöiden toimeentulo-ongelmasta.
– Lopulta kyse on siitä, onko Suomessa tulevaisuudessakin riittävästi kotimaista, terveellistä ja turvallista ruokaa.