Turkulainen valtuutettu Elina Hiltunen (ent. Ruohonen) on erotettu kokoomuksen valtuustoryhmästä lokakuun loppuun asti.

Syynä erottamiseen on Hiltusen ulostulot sosiaalisessa mediassa. Ryhmä päätti erottamisesta yksimielisesti eilen maanantaina.

Hiltunen on viime aikoina kritisoinut Instagram-videoissaan muun muassa islaminuskoa ja naisten aborttioikeutta.

– On kyse erilaisista asioista, joista hän on somessa tullut julkisuuteen. Tapa, jolla niitä on esitetty on ollut sen tyyppinen, ettei se meidän mielestämme ole kuulunut kokoomuksen tapaan esittää asioita ja arvoja, sanoo ryhmänjohtaja Olli Manni Ylelle.

Mannin mukaan Hiltusen somekäytös on puhuttanut ryhmässä läpi vuoden. Ennen määräaikaista ryhmästä erottamista Hiltuselle oli annettu ryhmän sääntöjen mukainen huomautus samasta asiasta.

Manni sanoo ryhmän sallivan erilaisia mielipiteitä, mutta Hiltusen tyyli esittää niitä on Mannin mukaan ”brutaali”.

Mikäli Hiltunen jatkaa ryhmän karsastamaa kirjoittelua, seuraava toimenpide on ryhmästä erottaminen, Manni sanoo.

Pyysi käsittelyn siirtoa

Elina Hiltunen kertoo olleensa häämatkalla ja sen takia pois kokouksesta. Hän sanoo pyytäneensä ryhmältä, että asiaa käsiteltäisiin myöhemmin, mutta pyyntöön ei suostuttu.

Hiltusen mukaan häntä on käsketty poistamaan hiljattain julkaistu muslimien pyhiä kirjoituksia käsittelevä videopostaus. Hän kertoo saaneensa aiemmin kokoomusryhmältä huomautuksen aborttioikeutta koskevasta videosta.

– Olen sitä mieltä, että erottamiseni ei todellakaan ole oikein. Suomessa on sananvapaus, ja jokaista uskontoa pitäisi pystyä arvostelemaan ilman, että pelätään äänestäjien menettämistä.

Hiltunen ei ole poistanut videoita eikä aio muuttaa toimintaansa.

– Näistä ongelmista täytyy saada puhua. Jos minut halutaan hiljentää saman tien, se kertoo siitä, että taidan olla oikean asian äärellä.

”Harmillisia päällekkäisyyksiä”

Hiltunen antoi kirjallisen vastineen erottamisesitykseen.

– Oli harmi, että oli tämmöistä päällekkäisyyttä, eikä hän päässyt olemaan paikalla. Mutta meidän systeemimme mukaan mentiin. Työvaliokunta oli tehnyt ratkaisun jo ennen kuin tiedettiin, että hän on poissa, Olli Manni sanoo.

Mannin mukaan ryhmäkokouksessa olivat kaikki muut valtuutetut, paitsi kokoomuksen kansanedustajat ja Hiltunen itse.

Hiltunen kohahdutti viime keväänä Turun ratikkavaltuustossa äänestämällä yllättäen raitiotien rakentamisen puolesta.