Sisä-Suomen poliisi tutkii lauantaina viestipalvelu X:ssä julkaistuja uhkaavia viestejä.

Tutkinnan kohteena olevat kirjoitukset kohdistuvat poliisiin, muihin viranomaisiin sekä poliitikkoihin. Poliisi ei kuitenkaan kerro, kenen julkaisemia nyt tutkittavat viestit ovat.

Poliisin mukaan konkreettista uhkaa viestien takia ei tällä hetkellä ole.

Iltalehden ja Ilta-Sanomien mukaan sosiaalisessa mediassa on levinnyt lauantaina Pirkanmaan vasemmistoliiton piirihallituksen jäsenen Mika Tammen X:ssä julkaisemia kirjoituksia. Lehtien mukaan Tammi olisi viesteissään muun muassa esittänyt tappouhkauksen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps.) kohtaan.

Tällä hetkellä Tammen X-tilillä näkyy teksti, jonka mukaan tili on jäädytetty viestipalvelun sääntörikkomuksen takia.

Yle tavoitti Pirkanmaan vasemmistoliiton piirihallituksen puheenjohtaja Veera Kiretin, joka ei halunnut kommentoida asiaa tarkemmin. Hän kuitenkin vahvistaa Ylelle, että toimet Tammen erottamiseksi piirihallituksesta on aloitettu.

Kiretti sanoo Iltalehdelle tuomitsevansa Tammen kirjoitukset, ja että puolue ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa.

Yle tavoitti myös Mika Tammen, mutta hän ei vastannut kysymyksiin koskien X:ssä tekemiään julkaisuja.

Tammi valittiin puolueen piirihallitukseen tänä vuonna Vesilahdelta.