Presidentti Donald Trumpin hallinto on ehdottanut, että Kaliforniassa sijaitsevasta tunnetusta Yosemiten kansallispuistosta luovutettaisiin pieni maa-alue yksityiselle rakennuttajalle. Aiheesta kirjoittavat uutistoimisto Notus ja New York Times.

Niiden mukaan hallinto on etsinyt yli vuoden ajan tapoja siirtää pieni maakaistale Nevadassa toimiva Kingsbarn Realty Capital -kiinteistökehittäjälle. Yhtiö osti reilun 80 hehtaarin tontin aivan puiston ulkopuolelta vuonna 2024. Nyt yhtiön toimitusjohtaja haluaa rakentaa tien, joka yhdistäisi kiinteistön yhteen Yosemiten pääväylistä.

Vastineeksi yhtiö ostaisi samanarvoista maata joko Yosemiten läheltä tai muualta Kaliforniasta ja luovuttaisi sen puistoviranomaisille, käy ilmi asiakirjoista. Ehdotettu vaihtokauppa tarjoaisi Kingsbarnille käytännössä oikotien puistoon.

Mahdollista kauppaa ei ole vielä viimeistelty. Yhdysvaltain sisäministeriön mukaan asiasta on käyty neuvotteluja, mutta lopullista päätöstä ei ole tehty. Ministeriö korostaa, että kaikki mahdolliset maanvaihdot vaativat ympäristöarvioinnin ja julkisen kuulemisprosessin liittovaltion lakien mukaisesti.

Kaliforniaa edustava demokraattisenaattori Adam Schiff kuvaili perjantaina julkaisemassaan lausunnossaan Yosemitea ”yhdeksi Kalifornian luonnonihmeistä”.

– Tämä hallinto vaikuttaa päättäneen edetä yleisön, kongressin ja tuomioistuinten vastustuksesta huolimatta. Mutta ainoa asia, josta hallinto välittää, on raha, Schiff sanoi.