Islantilaisten niukka enemmistö kannattaa Euroopan unionin jäsenyysneuvottelujen aloittamista uudelleen, keskiviikkona julkaistu mielipidemittaus osoittaa.
Mittauksen mukaan 51,3 prosenttia islantilaisesta kannattaa jäsenyysneuvotteluja ja 48,7 prosenttia vastustaa niitä, islantilainen päivälehti Visir kertoo. Tutkimuslaitos Maskinan kyselyyn osallistui 1 019 ihmistä elokuun 21.–25. päivä.
Eri leirien välinen ero on kaventunut kansanäänestyksen lähestyessä. Toissaviikolla julkaistussa mielipidemittauksissa kannattajia oli 52,2 prosenttia ja vastustajia 47,8 prosenttia.
Islannissa järjestetään lauantaina kansanäänestys EU:n jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta uudelleen. Islanti haki EU:n jäsenyyttä vuonna 2009, ja EU hyväksyi neuvottelujen aloittamisen kesäkuussa 2010. Islanti lopetti neuvottelut vuonna 2013.
Ukrainan sota, Trumpin uhkaukset Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin ja elinkustannusten nousu ovat herättäneet keskustelun EU:hun liittymisestä uudelleen.
Islanti on jo osa Euroopan sisämarkkinoita, Schengenin matkustusaluetta ja Euroopan vapaakauppaliittoa (EFTA), mutta sillä ei ole virallista vaikutusvaltaa siihen, miten EU kehittyy.
EU-jäsenyys antaisi Islannille sananvaltaa päätöksenteossa Euroopan komissiossa, ministerineuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Se tarkoittaisi myös Islannin liittymistä EU:n tulliliittoon ja tarjoaisi mahdollisuuden ottaa euro käyttöön.
Jos islantilaiset äänestävät lauantaina ”kyllä”, Islannin liittymisneuvottelut voisivat alkaa tämän vuoden loppuun mennessä, ja ne kestäisivät pari vuotta, Islannin ulkoministeriö arvioi.