Yhdysvaltain tulli- ja maahanmuuttoviranomainen (ICE) pidätti lähes 50 000 ihmistä heinäkuun aikana, uutistoimisto AP kertoo. Se on korkein pidätysmäärä yhden kuukauden aikana Trumpin toisella kaudella.
Maahanmuuttopidätysten piikki osoittaa, että hallinto on jatkanut massakarkotusohjelmansa edistämistä tänä vuonna, AP huomauttaa. Pidätykset eivät ole saaneet yhtä suurta julkista huomiota kuin aiemmat suuroperaatiot demokraattien johtamissa suurkaupungeissa.
Heinäkuun pidätysmäärät olivat 15 prosenttia kesäkuun määriä korkeammat ja peräti 70 prosenttia helmikuun pidätysmääriä korkeammat. Tarkat luvut olivat 49 571 pidätystä heinäkuussa, 43 021 kesäkuussa ja 29 241 helmikuussa.
ICE on toimittanut tiedot Kalifornian yliopiston Berkeleyn Deportation Data Project -hankkeelle ja uutistoimisto AP on analysoinut ne.
Kuukautta ennen Trumpin virkaan astumista tammikuussa 2025 maahanmuuttopidätyksiä tehtiin hieman yli 8 000. Luku koostui AP:n mukaan suurelta osin maahanmuuttajista, jotka siirrettiin kaupungin tai osavaltion vankiloista ja luovutettiin ICE:lle maasta poistamista varten.
Lähde: AP