Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sai Kanadasta poikkeuksellisen kovia terveisiä. Ne tulivat Ontarion provinssin pääministeriltä Doug Fordilta, joka on tunnettu suorasta puheestaan.

Kun Ford kampanjoi noustakseen Ontarion pääministeriksi vuonna 2018, hän hyökkäsi mediaa ja eliittiä vastaan. Eliittiä Ford kuvasi ihmisiksi, jotka katsovat tavallisia ihmisiä alaspäin ja juovat samppanjaa pikkurillit ilmassa.

Yhdysvaltain ja Kanadan väliset kauppaneuvottelut kariutuivat viikonloppuna, ja maiden välinen kauppasota ottaa nyt uusia kierroksia.

Ford väläytti maanantaina, että Ontario voisi jopa katkaista kriittisten mineraalien tai sähkön toimitukset Yhdysvaltoihin. Ontario toimittaa sähköä New Yorkiin, Michiganiin ja Minnesotaan. Provinssi on kauppakiistan aiemmissa vaiheissa lyönyt toimituksille 25 prosentin lisämaksun.

Ford myös sivalsi Trumpia ja kehotti presidenttiä hankkimaan paristoja.

Sanasota on mennyt henkilökohtaisuuksiin. Trump kutsui Doug Fordia sosiaalisessa mediassa ”vähemmän karismaattiseksi ja älykkääksi” kuin tämän vuonna 2016 kuollut veli Rob Ford. Veli toimi Toronton pormestarina.

Hänen kautensa oli myrskyisä, ja Rob Ford esimerkiksi myönsi polttaneensa crack-kokaiinia virassa ollessaan.

Ford kommentoi Trumpin puheisiin, ettei hän vastaa tämänkaltaisille diktaattoreille. Hän kutsui Trumpia ”luuseriksi” ja tyranniksi ja vannoi taistelevansa tulleja vastaan.

Fordista huokui aiemmin ”hyvin trumpilainen fiilis”

Ford on entinen liikemies, joka aloitti poliittisen uransa Toronton kaupunginvaltuustossa 2010.

Vuosia Fordin kanssa kaupunginvaltuustossa istunut John Filion kuvasi BBC:lle, että Ford oli hauska ja leppoisa, kun he kävivät yhdessä lounaalla.

Politiikassa oli toisin.

– Hän voi olla yhdessä hetkessä ystävällinen sosiaalisessa tilanteessa ja sitten haluta hakata sinut seuraavassa, kun on kyse politiikasta, veljeksistä kirjan kirjoittanut Filion sanoi.

Edistyksellistä konservatiivipuoluetta edustava Ford on toiminut Ontarion pääministerinä vuodesta 2018 lähtien.

Se on yksi Kanadan vaikutusvaltaisimmista tehtävistä. Ontario on Kanadan väkirikkain provinssi ja Kanadan teollisuuden ydinaluetta.

Yhdysvaltalaismedia NPR kuvasi, että Fordista huokui Ontarion pääministeriksi pyrkiessään ”hyvin trumpilainen fiilis”.

Ford raivosi ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista ja lupasi leikata bensan ja oluen hintaa. Hän myös tuki Trumpin politiikkaa.

NPR:n haastattelema politiikan analyytikko Steve Paikin kuvasi, että Ford harjoitti pääministeriksi noustuaan ”röyhkeää populismia steroideilla” ja hänen hallintonsa oli erittäin epäsuosittu.

Tämän jälkeen Ford alkoi suuntautua politiikassa oikealta keskemmälle ja sai kiitosta koronapandemian hoidosta Ontariossa, NPR kertoo.

Paikinin mukaan korona ”pelasti” Fordin. Hän ymmärsi tuolloin, ettei tieteen- ja asiantuntemuksen vastainen populismi toimi, Paikin sanoo.

Ford valittiin viime vuoden alussa jatkokaudelle Ontariossa.