Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) suhtautuu luottavaisesti sotilasyhteistyön jatkumiseen Yhdysvaltain kanssa huolimatta kirjeestä, jolla USA kysyy liittolaisiltaan esimerkiksi niiden tuesta maan ulkopolitiikalle.
– En näe suurempaa dramatiikkaa kirjeen uudenlaisessa tunnelmassa, Häkkänen sanoi Ylelle kokoomusministerien kokouksessa Tampereella.
Häkkäsen mukaan Nato-maille lähetetty kysely on samaa viestiä, jota presidentti Donald Trump on toistanut eurooppalaisille aiemminkin: Maiden on otettava enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan.
Lauantaina tutkija Joel Linnainmäki piti Ylen haastattelussa Yhdysvaltain kirjelmöintiä ja lojaalisuuden vaatimista ”röyhkeänä”. Hänen mukaansa Yhdysvalloilla on jo tiedossaan asiat, joita kirjeessä kysytään.
Häkkänen kertoo keskustelleensa asiasta Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin kanssa. Yhdysvallat aikoo syksyn aikana tehdä päätöksiä joukkojensa läsnäolon jatkosta Euroopassa. Sitä ennen se selvittää, miten vakavasti muut Nato-maat ottavat oman puolustuksensa.
– Suomessahan ei pysyviä Yhdysvaltain joukkoja ole, Häkkänen muistuttaa.
Sen sijaan amerikkalaiset harjoittelevat säännöllisesti Suomessa ja suomalaisten kanssa. Suomen linja on amerikkalaisten näkökulmasta hyvä.
– Olemme tehneet oikeita asioita. Panostamme voimakkaasti maanpuolustukseen, puolustusteollisuuden vahvistamiseen ja yhteistyöhön USA:n kanssa, Häkkänen sanoo.
Yhdysvalloilla on paine siirtää voimaa Euroopasta Tyynellemerelle patoamaan Kiinaa. Häkkäsen mukaan amerikkalaisia kuitenkin tarvitaan Euroopassa vielä vuosien ajan.
– Suomen intressissä on pitää amerikkalaiset vahvasti Euroopan puolustuksessa vielä mukana, Häkkänen sanoo.
Suomi vastaa Yhdysvaltain kirjeeseen loppukesän aikana. Yhdysvaltain selvitys joukkojensa tulevaisuudesta Euroopassa valmistuu joulukuun alkuun mennessä.