Yhdysvallat on lähettänyt Nato-maille kyselyn, jolla mitataan kumppanimaiden tukea Yhdysvaltojen politiikalle, kertoo Bloomberg. Kysely on lähetetty ennen kuin Yhdysvallat päättää panostuksistaan Euroopassa.
Kysymyslistalla on esimerkiksi, miten maa on ollut julkisesti tukemassa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ja mitä rajoituksia maa on asettanut Yhdysvaltojen armeijan tukikohtien käyttöön.
Asiakirja pyrkii Bloombergin mukaan myös arvioimaan, käyttävätkö maat rahaa yhdysvaltalaisiin puolustusteollisuuden yrityksiin.
Bloombergin nimettömien lähteiden mukaan liittolaiset ovat pitäneet kyselyä yrityksenä pakottaa heidät ideologiseen yhdenmukaisuuteen, jotta Yhdysvallat suojelisi heitä.
Asiakirja sivuaa epäsuorasti lukuisia kysymyksiä, jotka ovat erottaneet Yhdysvallat sen liittolaisista. Mukana kyselyssä on esimerkiksi Yhdysvaltojen hyökkäykset Iraniin sekä Venezuelan johtajan Nicolas Maduron vangitseminen.
Yhdysvallat on jo ilmoittanut vetävänsä pois 5 000 sotilasta Saksasta ja sijoittavansa muita joukkoja uudelleen. Trump kuitenkin lupasi lähettää lisäjoukkoja Puolaan viitaten nationalistisen Karol Nawrockin presidentiksi valitsemiseen.
Yhdysvallat leikkaa myös Nato-liittolaisten hyökkäystä varten varattuja sotilaallisia resursseja. Vähennykset voivat vaikuttaa strategisiin pommikoneisiin, joita Euroopassa ei ole, drooneihin ja laivaston aluksiin.