Sosialidemokraattien puoluejohto sekä eduskuntaryhmän työvaliokunta pitävät kesäkokouksensa Kouvolassa keskiviikkona ja torstaina.

Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti kokouksessa pitämässä puheessaan nuorisotakuuta ja eläkeratkaisua pitkäaikais­työttömille.

– Kasvu ja työllisyys ovat nyt nostettava asialistan kärkeen, eikä jättää asioita pelkästään markkinoiden varaan, Lindtman sanoi.

Lindtmanin mukaan alle 30-vuotiaille vailla työtä tai koulutusta pitäisi löytyä kolmen kuukauden sisällä konkreettisesti työ-, harjoittelu-, oppisopimus- tai koulutuspaikka. Tämä olisi SDP:n nuorisotakuu.

Lisäksi SDP haluaisi luoda kertaluonteisen eläkeratkaisun niille pitkään työttömänä olleille, joiden tosiasialliset mahdollisuudet palata työelämään ovat hyvin heikot. Tällä SDP haluaisi varmistaa työllisyyspalveluiden oikean kohdentumisen.

Lindtman vahvistaisi myös julkisissa hankinnoissa työllistymisehtoa. Se on rahaa, jota työnantaja voi saada avustuksena työttömän työnhakijan palkkaamiseen. Kuntien sekä työllisyysalueiden kannusteiden parantamiseksi SDP palauttaisi työssäoloehdon kuuteen kuukauteen.

Lindtmanin mukaan SDP vahvistaisi lisäksi kotitalousvähennystä, tarjoaisi pienyrityksille 25 prosentin verohyvityksen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta, nostaisi arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa ja uudistaisi sosiaaliturvan suojaosia työn vastaanottamisen kannustamiseksi.

Lindtman vaati puheessaan myös EU:lle vahvempaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja määräenemmistöpäätöksentekoa.

– Euroopan unionin ulkorajan on oltava kaikissa oloissa valvottu. Rajaliikenteen on oltava aina hallittua, Lindtman totesi Ceutan tapahtumiin liittyen.

Perussuomalaiset jälleen Lindtmanin hampaissa

Rajuinta kritiikkiä puheessa saivat perussuomalaiset. Osansa saivat erityisesti Espanjan erottamista Schengen-alueesta vaatinut sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ja sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.).

– Wille Rydman on tehnyt tästä kesästä oman spektaakkelinsa, Lindtman totesi.

Lindtman arvosteli Rydmania sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustusleikkausten perustelujen tulkinnoista sekä tiedeyhteisön riippumattomuuden kyseenalaistamisesta. Lisäksi hän nosti esiin Rydmanin pyrkimykset vaikuttaa tutkimusrahoituksen jakamiseen tavalla, jonka laillisuutta selvitetään jälkikäteen.

Rantasen kommentit puolestaan vahingoittivat Lindtmanin mukaan Suomen kuvaa ulkomailla.

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) toimintaa Lindtman arvosteli erityisesti hallituksen sisäisten ristiriitojen sallimisesta ja epäonnistuneista työllisyystoimista.

– Oikeistohallitus kompuroi. Se kompuroi välillä keskenään, välillä ulospäin ja välillä ulkomaailman kanssa.

Lindtmanin mukaan Suomessa on käynnissä työllisyyskriisi. Hän nosti esiin työllisten määrän laskun ja työttömyyden kasvun hallituskauden aikana.

– Työllisiä on nyt noin 70 000 vähemmän kuin vaalikauden alussa, vaikka Suomi lähti tälle vaalikaudelle historiansa korkeimmasta työllisyydestä, hän sanoi.