Presidentti Donald Trump pitää kiinni aikeestaan erottaa Lisa Cook Yhdysvaltain keskuspankin (Fed) johtokunnasta, ABC News kertoo.

Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi kesäkuun lopussa, että Trump ei voi erottaa Lisa Cookia.

Oikeus totesi kesäkuisessa päätöksessään, että Cookilla oli oikeus eroilmoitukseen ja mahdollisuuteen vastata syytöksiin ennen kuin hänet poistetaan perustellusta syystä.

Korkein oikeus ei ottanut kantaa Cookia koskeviin asuntolainapetossyytöksiin ja jätti käytännössä oven auki Trumpin yritykselle erottaa hänet.

Valkoinen talo on ilmoittanut Cookille tällä viikolla kirjeitse, että presidentti harkitsee hänen poistamistaan tehtävästään Fedin johtokunnassa törkeän huolimattomuuden perusteella, asiaa tuntevat lähteet kertovat ABC Newsille. Häntä on vaadittu vastaamaan syytökseen kolmen viikon kuluessa.

– Nämä syytökset ovat yhtä perusteettomia nyt kuin ne olivat vuosi sitten, Cookin asianajaja Abbe Lowell sanoi lausunnossa ABC Newsille.

Trump pyrki erottamaan Cookin Fedistä jo viime elokuussa. Hän kävi tuolloin laajempaa painostuskampanjaa, jonka tavoitteena oli saada keskuspankki laskemaan korkoja.

Lisa Cook on ensimmäinen afroamerikkalainen nainen Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnassa. Edellinen presidentti Joe Biden nimitti hänet Fedin johtokuntaan vuonna 2022, ja hänen kautensa on määrä jatkua vuoteen 2038.

Lähde: Reuters