Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto ilmoitti tiistaina kieltävänsä uusien ulkomailla valmistettujen humanoidirobottien maahantuonnin, koska ne ovat hallinnon mukaan riski kansalliselle turvallisuudelle, kirjoittaa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kielto koskee edistyneitä robotteja, kuten juuri humanoidi- ja nelijalkaisia robotteja. Monet niistä on valmistettu Kiinassa.
Liittovaltion viestintäkomissio FCC kielsi myös tehoinvertterien tuonnin. Ne ovat laitteita, joita käytetään datakeskuksissa ja aurinkopaneeleissa. Trumpin hallinto sanoo näiden voivan aiheuttaa riskin Yhdysvaltain taloudelle.
FCC:n mukaan ulkomaiset yritykset voisivat inverttereiden avulla esimerkiksi varastaa dataa tai hyödyntää niitä kyberhyökkäyksissä.
Maahantuontikielto koskee uusia ulkomailla tuotettuja edistyneitä robottilaitteita ja tehoinverttereitä. Se ei estä minkään olemassa olevan mallin myyntiä tai tuontia, jotka FCC on aiemmin valtuuttanut.