Yhdysvaltalainen ilmailu- ja avaruusalan yhtiö Boeing kertoi odotettua suuremmasta tappiosta. Tappio johtui yhtiön mukaan Yhdysvaltain presidentin kahden lentokoneen varustamisesta, joista syntyi lisäkustannuksia 280 miljoonaa dollaria eli noin 246 miljoonaa euroa.
Yhtiö kuitenkin totesi, että liikevaihdon kasvu monilla eri osa-alueilla on hyvä merkki.
Boeing teki toisella vuosineljänneksellä 428 miljoonan dollarin eli noin 376,5 miljoonan euron tappion. Tappio oli pienempi kuin vuosi sitten, mutta suurempi kuin asiantuntijat arvioivat. Liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia ja oli noin 21,2 miljardia euroa.
Lähde: AFP