Britannian tuore pääministeri Andy Burnham on nimennyt Wes Streetingin maan uudeksi puolustusministeriksi.
Streeting toimi aiemmin Britannian terveysministerinä mutta ilmoitti toukokuussa jättävänsä tehtävän. Erokirjeessään Streeting sanoi menettäneensä luottamuksen silloisen pääministerin Keir Starmerin johtajuuteen.
Kuningas Charles pyysi maanantaina Burnhamia muodostamaan uuden hallituksen Starmerin erottua.
Pääministeripestinsä alkajaisiksi Burnham on muun muassa valinnut maalle uuden ulkoministerin ja valtiovarainministerin. Ulkoministerin virkaan valittiin työnväenpuoluetta 2010-luvun alussa johtanut Ed Miliband. Valtionvarainministeriksi valikoitui John Healye, joka toimi puolustusministerin tehtävissä Starmerin hallituksessa ennen eroaan kesäkuussa.
Maanantaina virkaan astunut Burnham ehti jo keskustella puhelimitse Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin sekä Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa. Trump luonnehti keskusteluaan Burnhamin kanssa erittäin hyväksi, ja sanoi kaksikon tapaavan lähitulevaisuudessa.