Yhdysvallat asettaa 50 prosentin tuontitullit osalle kanadalaistuotteita, kertoo Valkoinen talo.

Valkoinen talo perustelee uusia tulleja muun muassa yhdysvaltalaisten alkoholituotteiden, autoteollisuuden ja maitotuotteiden epäoikeudenmukaisella kohtelulla.

Uusien tullien on määrä astua voimaan 19. elokuuta.

Kanada valmis syventämään neuvotteluja

Tullien ulkopuolelle ovat jäämässä muun muassa energiatuotteet, kalateollisuus ja kriittiset mineraalit. Lisäksi tullit eivät koske tuotteita, joihin vaikuttavat jo alakohtaiset tullit.

Sen sijaan uusia tulleja sovellettaisiin myös tuotteisiin, jotka kuuluvat Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon väliseen kauppasopimukseen.

Niin sanottu USMCA-kauppasopimus astui voimaan vuonna 2020, mutta Yhdysvallat on ilmoittanut, että se ei aio uusia kauppasopimusta nykyisessä muodossa.

Kanadan pääministeri Mark Carney sanoi tulli-ilmoituksen jälkeen, että maa on valmis syventämään kauppaneuvotteluja.

Trump uhkasi tuontitulleilla maastopalojen takia

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tullipäätös nojaa lähes vuosisadan vanhaan tullilakiin. Osa demokraattipoliitikoista ehdotti viime vuonna lain kumoamista, koska he uskoivat Trumpin hyödyntävän kirjausta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vanhan tullilain perusteella pyritään asettamaan tuontitulleja.

Trump uhkasi Kanadaa uusilla tuontitulleilla aiemmin viime viikolla. Trump perusteli asiaa Kanadan maastopalojen Yhdysvalloille aiheuttamien savujen haitoilla.

Lähteet: AFP, AP, Reuters