Juttu tiivistettynä

Britanniassa valta vaihtuu maanantaina. Andy Burnhamin odotetaan ottavan virallisesti vastaan pääministerin tehtävän Keir Starmerin eron jälkeen.

Maanantaina virastaan eroava Starmer ehti olla pääministerinä hieman yli kaksi vuotta. Hänen kautensa alkoi historiallisella vaalivoitolla, mutta muuttui nopeasti kriisiksi ja päättyi lopulta eroon.

Starmer oli Britanniassa jo kuudes pääministeri vuosikymmenen aikana – neljä hänen edeltäjistään erosi kesken kauden.

Skandaalit, romahtanut suosio ja raskas paikallisvaalitappio riistivät Starmerilta puolueen tuen ja tekivät jatkamisesta mahdotonta.

Tämä juttu kokoaa Starmerin pääministeriuran keskeiset vaiheet.

Murskavoitto vaaleissa

Starmer johdatti työnväenpuolue Labourin murskavoittoon vuoden 2024 vaaleissa. Labour päätti konservatiivien 14 vuoden valtakauden ja saavutti suuren enemmistön parlamentissa.

Starmer profiloitui pragmaattisena uudistajana ja hän halusi viedä puoluetta Jeremy Corbynin ajan vasemmistolaisuudesta lähemmäs keskustaa.

Jälkikäteen on kuitenkin arvioitu, että voitto johtui Starmer-huumaa enemmän konservatiivien sisäisestä kriisistä ja kansan kyllästymisestä jatkuvaan poliittiseen kaaokseen.

Tästä kertoo sekin, että Starmerin Labour-puolue kasvatti ääniosuuttaan vain reilulla prosenttiyksiköllä.

Starmeria pidettiin kansan keskuudessa tylsänä ja vakavana. Toisaalta ainakin kannattajat pitivät Starmeria ”tolkun miehenä”, jonka odotettiin tuovan vakautta Britannian politiikkaan.

Ihmiset ovat puhuneet ja he haluavat muutosta, muotoili Starmer vaalivoiton jälkeen:

Vankka tuki Ukrainalle

Starmer jatkoi pääministerinä Britannian vankkaa sotilaallista ja poliittista tukea Ukrainalle.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili useita kertoja Britanniassa. Myös Starmer kävi Ukrainassa ja teki selväksi, että hallituksen vaihtuminen ei heikentänyt Britannian sitoutumista Ukrainan tukemiseen.

Starmer oli perustamassa Ukrainan tukijoiden liittoumaa, niin sanottua halukkaiden koalitiota. Koalitiota päätyi johtamaan Britannian lisäksi Ranska.

Pääministerikautensa viimeisellä viikolla Starmer ehti vielä ilmoittaa Britannian liittymisestä EU:n Ukraina-lainapakettiin. Hän lupasi 300 miljoonaa euroa auttaakseen Ukrainaa hankkimaan ruotsalaisia Gripen-hävittäjiä.

Tuki Ukrainaa kohtaan yhdisti Starmeria ja Suomen presidenttiä Alexander Stubbia.

Stubb vieraili Britanniassa keväällä 2025. Stubb sanoi, että hän ja Starmer tulivat heti alusta alkaen hyvin toimeen.

”Yhdistynyt kuningaskunta on palannut takaisin peliin”, Stubb veisteli vieraillessaan Lontoossa keväällä 2025:

Lähensi Britannian suhteita EU:hun

Yksi Starmerin ydinlupauksista oli Britannian tuominen takaisin ”Euroopan ytimeen”.

Starmer ei ajanut brexitin kumoamista tai paluuta EU:n sisämarkkinoille, mutta sanoi sen olleen Britannialle haitallinen.

Starmer ajoi myös Euroopan puolustusmenojen lisäämistä ja painotti, että Euroopan on kannettava suurempi vastuu omasta puolustuksestaan.

Uskottavuus alkoi murentua: Freebie-gate ja Mandelson

Käänne huonompaan alkoi, kun Starmerin maine lahjomattomana juristina alkoi rakoilla syksyllä 2024.

Niin sanottu Freebie-gate paljasti, että pääministeri oli ottanut vuosien aikana vastaan yli sadan tuhannen punnan edestä lahjoja ja etuuksia – muun muassa liput Taylor Swiftin konserttiin.

Lahjojen vastaanottaminen nähtiin irvokkaana tiukkojen talousleikkauksien keskellä.

Vuoden 2025 aikana Starmer alkoi saada yhä enemmän kritiikkiä politiikastaan.

Häntä alettiin syyttää siitä, että vaalilupaukset ja hallituksen talouspolitiikka eivät vastanneet toisiaan. Starmer teki myös useita poliittisia U-käännöksiä.

Starmerin suurimmaksi poliittiseksi skandaaliksi muodostui Peter Mandelsonin nimittäminen Yhdysvaltain-suurlähettilääksi.

Pääministeri sai kritiikkiä siitä, että hän oli nimennyt Mandelsonin tehtävään, vaikka tämän ystävyys seksuaalirikoksista tuomitun Jeffrey Epsteinin kanssa oli Starmerin tiedossa.

Starmeria syytettiin harkitsemattomuudesta Mandelson-kohussa:

Vaalivoitosta rökäletappioon

Lopullinen isku Starmerille oli Labour-puolueen selvä tappio Britannian paikallisvaaleissa keväällä 2026.

Hallituksen lupaukset talouden kohenemisesta eivät näkyneet äänestäjien arjessa. Laitaoikeistolainen Reform UK ja Vihreät kahmivat äänet.

Viimeistään vaalitappio käänsi puolueen omat jäsenet pääministeriä vastaan.

Starmerin suosio romahti nopeasti. Luottamuspula ja useiden ministerien erot pakottivat Starmerinkin lopulta jättämään paikkansa.

Starmer ilmoitti erostaan tuulisen kevään jälkeen kesäkuussa 2026:

Sekava suhde Trumpiin

Starmerilla oli pomppuinen suhde Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin. Heidän välillään oli useita erimielisyyksiä.

Starmer vieraili Valkoisessa talossa talvella 2025 ja tuntui jopa mielistelevän Trumpia. Hän kaivoi taskustaan kuningas Charlesin kutsukirjeen Trumpille.

Sittemmin Starmer teki päätöksiä, jotka eivät olleet Trumpin mieleen. Britannia tunnusti Palestiinan valtion ja kieltäytyi tukemasta Yhdysvaltoja Iranin sodassa.

Trump tulistui siitä, ettei saanut Britannialta tukea. Hän totesi, etteivät maiden suhteet olleet enää entisellään.

Myös Trump sai Starmerin suuttumaan vähätellessään Britannian roolia Afganistanin sodassa.

Riitaisista väleistä huolimatta Starmer kertoi eronsa jälkeen, että Trump oli toivottanut hänelle onnea jatkoon. Hän sanoi jatkavansa yhteydenpitoa Trumpiin.

Korjaus 19.7.2026 kello 20.20. Artikkelissa kerrottiin aiemmin, että Starmer on jo kuudes peräkkäinen pääministeri, joka erosi kesken kautensa. Hänen edeltäjänsä Rishi Sunak ei kuitenkaan eronnut etuajassa vaan julisti parlamenttivaalit ja koki vaalitappion. Tekstissä myös sanottiin, että Starmer ehti olla pääministerinä lähes kaksi vuotta, mutta kautta kertyi hieman yli kaksi vuotta, koska hän aloitti tehtävässä 5.7.2024.