Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut kongressille päätöksestään kumota Syyrian määritys terrorismia tukevana valtiona, kertoi Yhdysvaltain hallinnon korkea-arvoinen virkamies keskiviikkona.

Lopullinen päätös edellyttää, että kongressi suorittaa 45 päivän tarkastusjakson.

– Syyrialle asetettujen pakotteiden poistaminen vapauttaa kansainvälisen kaupan ja investoinnit, Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoi lausunnossaan. Hänen mukaansa päätös antaa Syyrialle mahdollisuuden maan jälleenrakentamiseen ja avaa uuden luvun Syyrian kansalle.

Lähteet: AFP, Reuters